Tilitystä vuodesta 2011

Mitäpä sitten on luvassa/tavoitteita Sissylle vuodelle 2011:

- Vepessä avoin luokka suoritettua ensi tai viimeistään seuraavana kesänä.
- Tokossa startti voittajassa ensi vuoden aikana.
- WT-kokeessa käynti...
- No saatattaishan me jossakin näyttelyssä vielä käydä...ehkä...

Ehkä jotain muutakin mutta se jää sitten nähtäväksi...

Tälläistä mietin reilu vuosi sitten, mutta kuinkas kävikään...

Vepeilty ei juuri ollenkaan Sissyn jumien takia. Mökillä kyllä uitiin jonkin verran mutta ei paljoa. Tokostartille voi naureskella tässä vaiheessa, hahhaa, ei tullut startin starttia. No ei koira ole kyllä koekunnossakaan. Minä kait se suurin ongelma olen pitäisis reenata säännöllisemmin ja ahkerammin. Ei tuloksia tule pelkästään, jos koiralla antaa sääntökirjan tyynyn alle ;)WT taitaa olla minun ikuisuusprojekti...Näyttelyissä ei tullut sitten käytyä. Se missä käytiin oli MH-kuvaus, joka oli mielestäni varsin mielenkiintoinen, joskin tulos ei ollut kovinkaan yllättävä...

Mutta mitä sitten jäi käteen vuodesta 2011 => kaksi pentua :D Niin Sissyllä oli pennut Smartin kanssa keväällä 2011. Pentuja syntyi kuusi, kaksi narttua ja neljä urosta. Alussa kaikki meni niin kuin Strömsöössä, pennuista oli enemmän varauksia kuin mitä pentuja, mutta yksi toisensa jälkeen perui, kuka minkin syyn takia. Vannoin etten ikinä enää kasvattajaksi ryhdy. Yksi pennuista oli tarkoitus jäädä kotiin, mutta kas kummaa niitä jäikin sitten kaksi. Mitä pidempään Mou oli kotona sitä suuremmiksi kasvoivat minun vaatimukset pennun ostajan suhteen. Lopulta tulin siihen tulokseen että Moksis-Poksis jää kotiin.

Pentujen kanssa vuoden huippukohtia ovat olleet:

Jälkireenit, joissa pennut ovat osoittaneet uskomatonta jäljestyskykyä niin pellolla kuin metsässäkin. Viimeisimmät reenit ovatkin ollee metsässä, jossa kumpikaan ei jätä jälkeä. Myös verijälki tuli testattua ja päteviä nuo siinäkin ovat.

Hippa-hakua, josta molemmat pitävät kuin hullu puurosta, vikkei monesti ollakaan vielä tehty. Mutta maalimiesmotivaatio on aikas kohdallaan ;)

Rauniokoirakurssi, jossa molemmat pääsivät eri päivinä käymään. Kyllä ne vaan nenäkoiria on <3

Pillitys, siis minulla meni vaatimattomat viisi vuotta ennen kuin tajusin, kuinka loistava keksintö pilli on. Mou pelittää Sania paremmin niin piip = huomio, mulla on asiaa kuin pi-pi = tänne.

Sissyn kanssa vuoden huippuhetket ovat:

Jälkiharkat niin pellolla kuin metsässä. Kepit nousee ja mamma painattaa vauhdilla, että sitä saa jarruttaa.

Muutamat hakuharkat, irtorulla vielä toistaiseksi.

Pieni edistyminen tokossa kaukojen kanssa :)

Kaikkien mustien kanssa käytiin penturehveillä Kiikalassa asti tapaamassa sukulaisia.

Mitä minulle jäi noiden muistojen lisäksi käteen oli kasvattajan jatkokurssin läpäisy. Tuomaroinnit neljässä mejäkokeessa itäisessä Suomessa.

Mitä sitten ensi vuoden suunnitelmiin:

Peneliinojen kanssa pitäisi miettiä, että mitä sitä oikein, oikein alkaisi harrastamaan. En siis haluaisi käyttää yhtä vuotta kokeillakseni kaikkia kivoja lajeja niin kuin Sissyn kanssa tuli tehtyä...

Sissy:
- Tokossa ehkä voi-luokassa starttaaminen
- Pk-haku ja jälki koekuntoon
- Vepe katsotaan miten lähtee vai lähteekö ollenkaan
- Ikuinen WT haave eläköön tänäkin vuonna

Siis epävarmuuttaja ja pohdiskelua, ei siis mitään kunnon suunnitelmia...

Kaikille tietenkin toivon terveyttä ja pitkää ikää.

Itselle toivon:
- Ryhtiä ja motivaatio
- Terveyttä, varsinkin tämän ikäisenä alkaa arvostamaan ;)
- Suunnitelmallisuutta josta pitää kiinni
- Muutoksia...
- Tiedossa neljä tuomarointia. Toki enemmänkin olisi, jos kaikki ottaisi mihin kysytään, mutta omienkin koirien kanssa haluan startata kesän aikana, mutta missä lajissa olkoon se vielä arvoitus...

Kai myö jottai tehhään...

Niinpä niin jottainpa hyvinnii...Pari viikkoa sitten meillä oli vähän niin kuin illan alku hämärän reenit. Penneliinoille tuulilähdöt. Mou "törmäsi" ekaan ukkoon jolle piti sanoa että "PUH!" Toinen menikin ilman äänitehosteita. Sani teki vastaavasti oppikirjaesimerkin kuinka olematonta tuulta käytetään hyväksi. Se nimittäin ei mennytkään tuulen mukan vaan nappasi hajun ja suunnisti suoraan ukolle, kerran ja toisenkin. Molemmat osasivat käyttää tuulta hienosti apuna eikä kumpikaan lähtenyt kouhoilemaan omiaan tuulen mukana.

Mutta pitäähän se yksi kouho joka reenistä löytää ja tällä kertaa se oli meidän Sissy...No tulipahan todettua ettei sitä kannata laittaa samalle alueelle kuin missä pennut ovat olleet. Siellä se vaan painatteli pitkin ja poikin menemään. Otettiin sitten uusi alue niin johan alkoi onnistua. Sissy näki kun ukko meni metsään. Sissylle on tullut jokin uusi vaihde yliheittojen myötä lajia kohtaan. Se lähtee näytölle kuin tykin suusta. Tosin on ihana katsoa kun toinen on niin innoissaan tekemään hommia. Kun vaan saisi tuota maalimieskäyttäytymistä hieman hiottua...Riippuen ukosta Sissy saattaa tökötä kuonolla, lipaista pari kertaa ennen kuin se tulee rullan kanssa takaisin. Niin pennutkin kuuluvat tähän porsaskerhoon, ne on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellisia löytäessään ukon metsästä. Mun tehtävänä on nyt talven aikana opettaa ne syömään namit nätisti maassa ollen. Onneksi Suomen talvi on tunnetusti pitkä ;)

Viime viikonloppu oli tollainen tehoreeni viikonloppu. Pennut olivat molempina päivinä jäljellä ja hienosti meni molemmilla kerroilla. Lauantain jäljet olivat molemmilla isossa supassa. Mokkeli-Pokkelin kanssa mentiin alamäki takakenossa sammaleet lentäen, siis mie jarrutin ja kovasti jarrutinkin, mutta jäljeltä ei poistuttu, vaikka kiviriippa perässä painoikin. Sani vastoin aloitti niin, ettei liinaa tarvinnut pitää kuin kahden sormen päällä. No loppua kohden otin kyllä liinasti ihan kiinni. Sunnuntain jälki oli sammalikossa varvikossa ja taas mentiin ehkä vähän hillitymmin kuitenkin...

Sissyllä oli lauantaina janareeni kalanruotokuviolla, joka sujui kohtalaisesti. Osa janoista meni niin kuin pitikin, yhteen lähti takajäljelle. Viimeisen jananmerkin kävi nykäisemästä puusta ihan kuin olisi sanonut: "Mitä sinä näitä tyhmiä merkkejä tänne laitat. Kyllä minä tiedän mihin suuntaan jälki menee!" Mutta seuraavan kerran tehdään uudestaan janareeni niin saadaan se muhimaan ensi kesää varten ja avot ensi kesänä muhittuaan talven yli on koira koevalmis :)

Sunnuntaina tein Sissylle esineruutu piston parilla esineellä ja se sujui vanhalla muistilla mallikelpoisesti. Vahvistin esineen pitämistä pidä käskyllä ettei Sissy sitä räkäisisi kengilleni. Sissy sai etsittäväkseen kaksi ukkoa. Ensimmäinen haamuna ja toinen sokkona. Kumpikin sujui hyvin, paitsi että Heliä piti kuonolla tökötä ihan varmuuden vuoksi, että onhan se hengissä ;)

Penneleillä oli haamu-ukko äänellä joka oli uusi ja erilainen. Molemmat lähtivät hyvin, mutta kouhottivat aluksi ennen kuin ukko löytyi, mutta kivaa oli.

Sitten ollaan tehty sisällä kalsari-tokoa kaikilla kolmella. Olkkarin nukkamatolla opetan Sissyä pikkuruutua silmällä pitäen. On sieltä matolta euro, jos toinenkin löytynyt...

Täällä oli lunta ja oli ihana lenkkeillä "valoisassa", mutta ei ole enää. Täällä on vain märkää ja ankeaa ja rapaista ja kuraista ja hiekkaista ja ja...

Niin ja Sissy juoksee jo toista viikkoa tänään on 11. päivä. Nino on viettänyt pari päivää mummolassa. Ihan vaan sen vuoksi, että pappakerhon nuorin jäsen alkoi minust aolla jo väsynyt siihen, että pitää olla skarppina koko ajan, nuuskia kaikki paikat missä Sissy oli ollut. Mutta eihän Ninon tarvitse kuin vähän vilkaista Sissyä päin niin jo käsilaukusta napsahtaa. Sitten varmaan herää kysymys että missä Mou on. Mou on kotona, koska minun lellipentu (kasvattajan sanoja lainatakseni)ei asian päälle vielä ymmärrä. Pari kertaa on nuuhkaissut kun äippä on mennyt ohi, mutta ei muuta. Tosin koirien kohdalla tehdään viikonloppuna vaihto Nino ja Sissyn kanssa.

Pätevät mustat :)

Tässä taas pläjäys...Viikko sitten testasin pennuilla kuinka sujuu verijälki. Jäljellä pituutta noin 100 metriä ja ikää vajaa tunti. Kaatona hieman jhmeä hirven sorkka. Moulla tippui häntä ja jokunen sentti korkaudesta kun alkumakaus oli niiiin jännittävä, mutta siitä sitä sitten päästiin eteen päin. Välistä Mou tarvitsi tukea ja kannustusta, mutta sorkalle päästiin. Se kiinnosti ihan mukavasti, että olisi siitä sen 2-3 pistettä saanut. Minulta olisi saanut ehkä kaksi ;)

Sani esittikin sitten ihan toisenlaisen jäljestyksen. Alkumakauksella rupesi häntä heilumaan puolelta toiselle. Kivaa, tuntui koira sanovan. Jäljesti oma-aloitteisesti metrin tarkastuksia jäljen sivulle muutamia. Kääntyi kerran katsomaan minua, mutta jatkoi matkaa. Tultiin sorkalle joka kiinnosti. Nolemmat nuuhkivat ja jäivät sorkan luo, osoittivat sen selvästi.

No osaahan ne jäljestää, niin tossua kuin vertakin.

Sissylle oli samalla reissulla noin sadan metrin keppijälki kuudella kepillä. Viimeisen keppin alla ei kuitenkaan ollut purkkia. Kaikki kepit nousivat ja parasta oli etten ihan joka kepin paikkaa muistanut, mutta onneksi koira löysi mitä olin matkalle pudotellut.

Lisäksi samaiseen viikonloppuun kuului hakua kaikille. Sissylle kolme yliheittoa siirtyvällä maalimiehellä umpitiheään metsään ääniavulla. Ihanaa miten koira oikein syttyy tästä hommasta.

Viikon aikana Sissylle sitten hieman tokoa. Maasta-seisomaan toimii lähietäisyydeltä, jihuu! Kyllä pitää yrittää kasata ne muutkin osaset, jotta, ehkä, jos, vaikka, mahdollisesti pääsisi kokeeseenkin joskus...

Pennelit myöskin pikkureeneillä ja yksityislenkeillä. Pimeä on vaan niin jännittävä että parasta haukkua kaikki liikkuva...tai ainakin Mou ajattelee näin. Mutta nämäkin sujuvat kun on kunnon eväät mukana.

Pennelit olivatkin viikonloppuna ihan privaattikeikalla Sani lauantaina ja Mou sunnuntaina. Sissy ei ollut uskoa todeksi kun joutui jäämään mummolaan, eikä päässyt mukaan. Tämä oli minusta varsin hyvä pentujen kannalta, että oltiin vain kaksin liikkeellä.

Kaksi päivää rauniokoirakurssilla ja olipas lystiä...jatkokurssia odotellessa. Lauantaina Sani pääsi "kävelylle" raunioille. Tiilikasoilla mentiin kivasti, mutta pellille koiruus ei olisi halunnut tulla ollenkaan. No se mentiin sitten hihnassa vaikka muutoin koira olikin irti. Lisäksi kaltevat pinnat hieman mietityttivät, mutta matalan esteen yli mentiin tuosta vaan. Tämän jälkeen hengailtiin kaapelikelojen ympärillä, josta Sani selvästi merkkasi yhden. No siellä olikin sitten maaliMIES. Sitten käveltiin vielä lankkua pitkin kaapelikelan päälle, josta kora nostettiin alas. Tämä sujui ilman ongelmia. Pennuilla vaan on vielä tässä vaiheessa se, että lähdetään hajun mukana menemään, ei vielä osata, että vaihtamalla suuntaa löytää määränpään. Mutta voi sitä riemua ja hännän ja pyllyn pyörimistä, kun ukko löytyi. Toisena reeninä tutustuttiin ketteryysesteisiin. metalliputkeen ei menty, lankulla käveltiin hienosti ja puolen metrin lapellaan olevat tikapuut menivät namin voimalla. Pöydälle Sani piti nostaa...

Seuraava harjoitus oli tuuliharjoitus, jossa yksi maalimies meni piiloon ja tuulta apuna käyttäen lähdettiin sitä etsimään. Toinen maalimiehistä oli betoniputkien sisällä, jossa oli vain pieni reikä sivussa josta hajua tuli. Tämän koira merkkasi selvästi kiersi putken ympäri. Tosin lähti sitten jatkamaan matkaa, mutta vetäjän mielestä merkkaus eri selvä. Hajun sain etenpää. Toinen maalimiehistä lasikuitukaaren alla laajassa supassa. Tämän hajun tuuli toi supan toiselle reunalle, jossa koira merkkasi selvästi. Siinä pyörittiin tovi. Löytyihän maalimies lopulta, kun tehtiin pistoja tuulen alapuolella niin että koiruus sai varmistuksia missä ukko on. Oli se vaan niin hienoa katsoa kun nenä nousee ja lamppu alkaa hehkua. Viimeinen reeni oli roskisreeni eli kaksi kierrosta tehtiin kyseistä harjoitusta, jossa oli neljä roskista kumollaan ja koiran piti ilmaista missä roskiksessa ukko on. Ensimmäinen löytyi kivasti ja toisen ollessa piilossa kävi Sani haistamassa myös ensimmäisen ukon paikan. Vetäjä sanoi että koirasta näki että täällä on ollut muttei enää ole. Itse en osaa katsoa niitä pieniä vivahteita koirasta, selkeä merkit kyllä tunnistan, mutta joutunee opettelemaan tuota koiran lukutaitoa vielä jonkin verran...

Lopuksi Sani sai vielä juosennella Rapsun ja Viirun kanssa. Hiemna meillä oli väsynyttä tyttöä tämän jälkeen, enkä nyt puhu itsestäni :)

Yö sujuikin sitten rattoisasti juoksennellessa avaamaan ovea parin tunnin välein...Ketkä aina pihalla kävivätkään on jonkin sortin sumun peitossa. Kivaa oli myöskin olla äidin ruuilla koko viikonloppu.

Sunnuntaina oli sitten Moun vuoro. Lähdin sen verran aikaisemmin, että kerkisin käydä tekemässä saman kävelyn kuin Sanin kanssa. Mou porskutti kuin vanha tekijä niin tiilikasoilla, peltien päällä kuin kaltevilla pinnoilla. Lankkua pitkin ylös ja mamman sylissä sieltä pois. Olin positiivisesti yllättynyt miten ketterästi ja vaivattomasti tämä sujui. Lisäksi ehdittiin ottaa yksi tuulilähtö metsässä. Hienosti teki töitä ja ukko löytyi.

Varsinaiset harjoitukset olivat sitten raunioilla jossa yksi ukko oli kerrallaan piilossa ensimmäinen betoniputkessa, jota Mou lopuksi haisteli ulkoa päin ja sitten siirsi nenänsä sisäpuolelle ja näin ukko löytyi. Tässä vaiheessa lähdetään hajun mukana menemään, eikä siis lähdetä hajua vastaan. Merkkaukset varsin selkeät. Toinen ukko sellaisessa yksiseinä avoin kopperossa. Taas haju vei koiraa kauemmaksi, mutta todella selkeät merkkauset. Sitten Mou oli varma että täällä se on ja rupesi viereisen kopperon vieressä piippaamaan. Kopeilla matkallisesti eroa pari metriä. Voi että sitä riemua ukon löydyttäessä.

Toinen harjoitus oli tunkeutumisharjoitus maan alle bunkkeriin. Suuaukon esteenä oli jätesäkki ja sitten seuraavissa laitettiin autonkumeja esteeksi vähän ja vähän enemmän. Ukko pakeni koiran nähden namipurkkia heilutellen. Luulin ettei Mou moiseen mene mutta niin se vain rimpuili itsensä irti pannasta ja ampui ukon perään. Eivätkä esteen sitä hidastaneet. Siellä Mou olisi kaimani kanssa hengaillut vaikka kuinka kauan.

Loppuhuipentumana oli "oikea" tilanne jossa raunioihin oli jäänyt yksi ihminen. Raunioilla hemgailli samaan aikaan häiriö ihmisiä, jotka potkiva tiiliä, kisisyttivät ja kolisuttivat peltejä, potkivat renkaita sekä keskellä raunioita oli noutio, josta tuli paljon savua. Mou sai kehuja liikumisesta se oli kuulumma varmaa ja rauhallista. Siellä Mou poika työskenteli tiilikasojen ja peltien päällä. Ensimmäinen merkkaus kaltevien pintojen toiselta puolelta, josta sitten siirryttiin kasan päälle, jossa koira selvästi työskenteli hajun parissa jonka oli äskettäin saanut ja löytyihän se ukko. Ensimmäiset häiriöhenkilöt käytiin haistelemassa, mutta sitten meidän reenikaveri Seijakin muuttui merkitsemättömäksi MOun työskentelyn kannalta. Tämä siis kuultu Seijalta. Tosin sain nähdä miten maalimiehen luona oleva häiriöhenkilö ei kiinnostanut Mouta. Vetäjältä tuli kehut ettei koiruus olisi tuon paremmin pystynyt tekemään. Loistosuoritus koiralta joka toista kertaa on raunioilla.

Sani oli oma tasaisen varma itsensä ja Mou oli jotain aivan huippua. Tosin olisi kiva ollut nähdä miten Sani samassa tilanteessa toimisi, mutta keväälle olevat kuulumma suunniteleet jatkoa joten sinne me mennään ihan varmasti tai vaikka uusinta tutustumiskurssille. Sissykin voisi osalistua...Kaiken kaikkiaan aivan huippu kiva viikonloppu! Kiitos kaikille mukana olleille.

Roolit vaihtoon...

Elikkäs tähän pitäisi sitten pläjäyttää kuukauden satsi...

No aloitetaan tuosta roolien vaihdosta siis Moun jäljestys on välistä yhtä kouhotusta, mutta jäljestää se kaikesta huolimatta. Mutta laitappa Mou etsimään ukkoja metsästä niin tyyppi istuu hiljaa ja tarkkaavaisena vieressä ja kaulapannasta voi pitää kiinni yhdellä sormella. Päästä koira irti niin sinne se sinkoo kuin tykin suusta. Entäpä Sani sitten jäljellä niin varma ja rauhallinen Sani muuttuu ukkometsässä rimpuilevaksi, pakittavaksi, piipittäväksi koiraksi, joka lähtee varmasti ja lujaa kun päästää pannasta irti. Ihan vaan muutama kerta ollaan tehty niin että hippaukko menee pentujen nähden 20-30 metrin päähän ja tuo sitten namien avulla pennelin takaisin.

Jäljellä Sani on varma kuin kallio, se ei jätä jälkeä, eikä poistu sieltä, se ajaa jälkeä kuin juna kiskoillaan hitaasti ja varmasti perille asti. Mou taas siksakkaa jäljen päällä, nuuhkaisee välillä ilmasta, puhaltaa poskareita ja kouhottaa eteen päin. Jäljellä Moun kanssa lisätään matkaa ja kylvetään edelleen niitä nameja vaikka se ei syö niistä kuin murto-osan. Sanille myös matkan pituuden lisäämistä. Lisäksi mutkaa, jotta saadaan vaihtelua ainaiseen suoraan. (Vaikka kuka sitä nyt ihan suoraan osaisi kulkea...?)

Perussettiä, pro lenkkiä yksin mamman kanssa sekä ostarilla hengailua, metsässä irti juoksentelua sekä paljon luoksetuloja niin pillillä kuin sanallisesti. Lisäksi harrastan piiloutumista. Tosin Sissy ja Nino seisovat yleensä minun vieressä ja yleensä paljastavat piilopaikan...Koetetaan kasvattaa penneleistä kunnon koirakansalaisia.

Pennelit pitäisi ennen lumien tuloa testata mejän osalta, jotta tietäisi mitä sen lajin suhteen sitten tekisi...siis muutakin kuin tuomaroisi ;)

Kiikalan penturehveillä tokon osalta tehtiin paljon samoja juttuja joita muutoinkin teen pentujen kanssa. Nomen puolella tuli sitten niitä vinkkejä kuinka pennun kanssa lähdetään tekemään noutojuttuja. Nome koulutus on kyllä kuvattu, mutta se ei tule tänne julkiseen jakoon.

Sissyn kanssa hakua ja jälkeä. Reenikaverin mielestä Sissy alkaisi haussa olla maaston osalta koekunnossa. Jäljellä pitää opetella vielä jana. Tottis onkin sitten vaiheessa. Tai ei siinä muuta ole kuin ne hirmu korkeet esteet: hyppy ja A. Esineruudussa pitää muistuttaa että esinettä pidetään suussa niin kauan kunnes on lupa siitä irrottaa.

Pääsääntöisesti kepit nousevat aina kaikki, ihan ykköskertoja on ollut että yksi keppi jää nostamatta. Kevyesti menee alokasluokan jälki, ainakin pellolla. Haussa yliheitto harjoitukset nostavat selvästi koiran virettä ja vauhtia löytyy parin vaihteen verran lisää. Mikä parasta, jos ukko pinkoo vielä vähän karkuun, niin Sissyn jalat lentävät sinne tänne kuin pennulla. Mitä tästä seuraa kun on niin mukava katsoa koiraa, jolla on niin hauskaa...En sitten muista liikkua ollenkaan keskilinjalla.

Sissyn kanssa on sitten hieman humpsuteltu eli otettu vähämmen virallista tokoa :) ja kipaistiinhan me eilen Maaningalla MH-kuvauksessa, joka olikin varsin mielennkiintoinen. Anni toimi videokuvaajana, joten todistusaineistoa tästä reissusta on.

Kuten varmaan nokkelimmat blogin lukijat ovat kuvista päätelleet niin koira lukumäärä tässä huushollissa on viisi. Mou on mamman poika eikä siitä mihinkään pääse :) Kuten tässä eräänä päivänä lenkillä ollessa Ninon, Sissyn, Sanin ja Moun väistin metsän puolelle latu-uralla lenkkeilevää pariskuntaa. Pariskunnan jo ohittaessa meidät kääntyi nainen katsomaan taakse päin ja sanoi ihmetellen miehelleen: "NELJÄ koiraa..." Johon oli pakko sanoa takaisin:"...niin ja VIIDES kotona!"

Eihän tässä muuta, mutta nyt täytyy olla viisaampi ja keskittyä aluksi penneleiden kanssa muutamaan lajiin, eikä surffata, joka lajissa niin kuin Sissyn kanssa. Mutta siitähän nämä lättyset ovat niiiiiin ihania, että niiden kanssa voi harrastaa mitä vain.

Tässä lähiaikoina onkin peiliin katsomisen paikka: Mitä, Missä ja Milloin sekä Kenen Kanssa......?

Terveisiä helvetin esikartanoista...

Viikko sitten oltiin penturehveillä Kiikalassa, mutta siitä kerron sitten toisen kerran...Tiesinhän minä että tuhat kilometriä auton mittariin tuo minulle mitä todennäköisesti mahtis päänsäryn. No sitä sai mitä osasi odottaa. Sunnuntaina korkkasin siis ensimmäiset pillerit ja maanantaina jatkoin samaa rataa lisäten coctailiin nenäsuihkeen ja Zen-Zon geelin. Vähän helpotti, muttei särky mennyt kokonaan pois. Tästä päätellen mulla oli hartiat jumissa. Tiistaina oli pakko kammeta lääkäriin, kun alkoi olla nupilla hieman irrallinen olo ja lisäksi vanne kiristi päätaä ja takaraivo tuntui ajoittain halkeavan. No lekuri ei saanut mitään otetta hartioista vaan totesi minulla olevan jännityspäänsäryn, josta kärsii noin 100 % suomalaisista naisista jossain vaiheessa elämäänsä. No jopas lohdutti... Sain sairaslomaa, reseptin ja lähetteen fysioterapiaan. Fyssariin sainkin ajan jo torstaiksi ja apteekista kävin hakemassa parit lääkepurkit. Suurkiitokset Seijalle kuskaamisesta, sillä en uskaltanut lähteä itse ajamaan, olo oli sen verran hutera. Lääkkeet olivatkin varsin mukavia buranaa ja lihas-relaksia. Lääkkeiden vaikutus alkoi sillä, että tunsin oloni varsin veteläksi ja sitten tilttasin sohvalle. Keskiviikkona en enää ottanut mitään.

Tuli tiistai-ilta ja Mou oksenti iltaruuat ja kasan punaista: havunneulaa ja marjoja. Ensiksi iski paniikki, että verta, mutta marjoilla värjättyä oli se kasa. Maha sillä oli ollut jo päivällä sekaisin. Sitten sitä oksentamista riitti pitkin yötä. Tosin tuli vain nestettä. Siinä vaiheessa kun vedetkään eivät pysyneet sisällä tiesin, että olisimme Kivuttoman parkissa kahdeksan aikaan. Sielläpä se keskiviikko aamupäivä sitten rattoisasti meni tipassa. Lisäksi suonensisäinen antibiootti ja oksennuksen estolääke. Kotiin viemisiksi "vatsahaavalääke" ja antibiootit. Siinäpä se olikin iltapäivä kun yritin saada koiraa syömään tai juomaan. Soitinkin ja kysyin mitä pitäisi tehdä. Lopulta kävin ostamassa nutriplus geeliä, jota sain jonkin verran menemään. Lopulta Mou kaivoi geelin kitalaestaan ja sylkäisi sen matolle. Onneksi sille kelpasi illan kahussa sokeri-suolavesi. Anni oli saanut sen syömään hieman kaurapuuroa jauhelihalisukkeella, minun ollessa pitämässä pentukurssin teoriaa. No se olikin vain se yksi kerta kun ruoka maistui. Seuraavana aamuna puuro tekikin jo hyvin kauppansa. Moun olo siis laski vähitellen. Pikkuisen jäi mielen päälle, että varmaan se Sanikin saa moisen taudin... Jos oksentaminen olisi jatkunut olisi otettu röntgenkuva. Pienessä verenkuvassa ei ollut mitään, mutta lämpöä oli hieman 39,8 astetta. Jotta jotain positiivista reissussa oli, lääkäri-täti kehui Moun luustoa vankaksi. Torstaina Mou porskuttikin jo omaan malliinsa.

Siitä se alkoi sitten kaurapuuron keittäminen, joka tällä hetkellä menee tässä taloudessa kirosanasta.

Tuli torstai ja kävimme päivälenkillä. Sani oli hieman vaisu. Ruokaansa se hieman katseli, mutta söi ja olotilan romahdus tuli parissa tunnissa. Sanillakaan ei kestänyt vedet sisällä. Siinä vaiheessa tiesin, että suuntaamme jälleen kohti Kivutonta. Tippaan vaan ja samat lääkkeet kuin Moulle. Sanilla jouduttiin vaihtamaan tippa tassusta toiseen kun neste ei mennytkään mihinkään. Sani oli olemukseltaan huonommassa kunnossa kuin Mou. Kertaus on opintojen äiti niin myös kotiuttamisohjeiden kanssa. Seuraavana yönä (perjantain vastaisena) Sanilla oli selvästi pahaolo, koska se läähätti paljon. Seuraavan aamupäivän käytin juottamiseen ja geelin syöttämiseen. Lopulta Sani teki Mout ja sylkäisi geelin matolle. Kuin napista kääntäen iltapäivällä alkoi ruoka maistua. Mouhun verrattuna Sani on kuin keittolevy, josta virran saa pois päältä ja päälle napista kääntäen.

Isot söivät sitten jotain pöpöjen keräysnappeja, jotta niihin ei tulisi sama tauti. No söihän Sanikin niitä, muttei ne mitään auttaneet. Mou syö edelleen kaurapuuroa, mutta suurin osa on jo omaa ruokaa. Sanin ruoka on enemmän kaurapuuroa useaan kertaan päivässä. Tämän päivän aikana pitää Saninkin ruoka saada nappula voittoiseksi.

Jottei kaikki hauskuus olisi vielä tässä perjantaina Anni valitti mahakipua ja huonoa oloa. Latasin lapseenkin maitohappobakteeria ja kipulääkettä. Olo paranikin iltaa kohden, kunnes tuli yö ja oksentaminen alkoi...

Tänään on siis sunnuntai ja toistaiseksi valtakunnassa kaikki hyvin. Olemme nousseet sieltä maanalaiskerroksista maan pinnalle tai ainakin osin... Olen mietinyt, että taidan ryhtyä käyttämään samoja "vatsahaava-mahahappo" lääkkeitä kuin pennutkin. Ne siis ovat ihmisten lääkkeitä ja voin niitä itsekin syödä, niin lääkäri sanoi.

Siis tähän kaikkeen meni minun sairaslomaviikko, tosin tuntuu, että tarvitsisin uuden sairasloman toipuakseni tuosta edellisestä...

En siis saanut lottovoittoa, vaan voitin kirkkaasti paskin viikko-sarjan ;)

Pingeröt jäljellä 28.8

Tässäpä pennejen tyylinäytteet....

Mou the Moksis


Sani the Sunshine


Siis muutama sananen pentujen jäljestyksestä...Se on ollut aina tälläistä. Imetty varmaan emän maidosta ;)

Voihan paska!

Siis kirjaimelllisesti pikku mustat pääsivät tutustumaan tähän ihmisen tuottamaan tuotokseen metsälenkillä. Siis en voi ymmärtää miksi jätöksiä ei voisi hieman peittää. Molemmat siis maistoivat satsin sitä ihteään, yök! Molempien "suu pestiin saippualla" sitten kotona. Sani saikin siitä sitten kivat vatsanpurut, että peräpäästä vain vetenä lensi. Yhden maton jouduin pesemään.

Siivouspäivänä tyhjensin keskuspölynimurin ja jätin muovipussin hetkeksi ulos. No nikkari ja näppärä olivat ottaneet aktivointipussin käyttöönsä. Molemmat olivat ihan pöllyssä. Niin ja olihan sitä karvapalloja sitten maisteltu. Niitä sitten pukkasi Moun päästä jos toisestakin. Että on meillä näitä paska juttuja tälle viikolle ollut ihan riittämiin.

Mokkula pokkula keksii aina jotain kivaa, en nimittäin usko että Sanille tulisi edes mieleenkään... Tosin jos jotain luvatonta löytyy Sani lähtee sieltä kehoituksella kyllä pois, mutta kun selkäsi käännät niin eiköhän se ole jo kirmannut takaisin apajalle. Molempien ilme on kieltäessä sellainen jurnottava, että mamma pilas kaiken. Mutta iloisella äänellä kehujen kanssa molemmat lähtevät iloisesti mukaan.

Edelleen lenkeillä löydetään varmasti kaikki raadot. Ällöttävää kaivaa koiran kitusista jotakin elukan osia. Tosin täytyy olla tyytyväinen että mielellään luovuttavat saaliin minulle.

Koskapa täälläkin ollaan nautittu vesisateesta on ojassa jälleen vettä, jotta siinä voi käydä uimassa. No suotakoon näillä tämä pieni ilo.

Meidän takametsään on pukannut taasen marjastajia ja sienestäjiä. Melkein takapihalle tulevat. Pikku mustien polulla sattui joku onneton olemaan, jonka Mou sitten bongasi. Hirmu haukku ja sitten molemmat ryntäsi sinne. No tyyppi nosti kädet ilmaan ja sai toiset hyppimään. Siinä vaiheessa tehosi jo minunkin käsky tulla takaisin. Huusin kyllä että pentuja ovat, mutta tyyppi ei sanonut mitään. Ei ole kyllä toista kertaa puskasta yllättänyt.

Perussettiä ollaan tehty ja yksinkertaisesti on pakkokin tehdä, sillä heti jos jäää päivä tai jopa kaksi väliin niin johan alkaa Sanin käytöksessä näkyä, Moksis on niin kiltti ja "helppo".

Eilen illalla käytiin jäljellä. Sani meni tyylilleen uskollisesti rauhallisesti ja varmasti. Mouta sen sijaan piti JARRUTTAA. Eikä se syönyt kuin muutaman namin. Voin sanoa, että vähän turhautti jäljen jälkeen, kun minä laitoin joka askeleelle namin. Jäljen pituus molemmilla noin 60 metriä. Moun kohdalla minulla on pienoinen aavistus siitä, miksi jotkut uroksen omistajat käyttävät hanskoja jäljellä. Nyt muistin rauhallisen aloituksen johon olen tosi tyytyväinen. Olen kyllä jälkeenkin, sillä, vaikka vauhtia olikin jäljellä pysyttiin hienosti. Vielä minulla olisi siinä 10 jälkeä jäljellä, jotta voisin alkaa vähentää nameja. Ehkä pitää kysyä neuvoja viisaammilta mitä pitäisi tehdä...

Toisaalta on tässä se mielenkiintoinen juttu, että on kaksi täysin erilaista reenattavaa. Kyllä näin kesän ajan on hyvin saanut kaksi pentua reenatuksi. Moukin on saanut samat reenit kuin sisko-Sani, sillä ei luonto olisi antanut minulle periksi jättää toista reenaamatta. Nyt kun työt huomenna alkavat niin alun jälkeen varmaan alkaa huomaamaan mihin aika viikolla riittää. Onneksi molemmilla on oma pentukurssi.

Sanikin aloitti pentukurssin. Hieman enemmän saatiin tehdyksi kuin Moun kurssilla. Meillä oli myös tötteröiden kiertämistä. Sani ei haukkunut ollenkaan ja hyvin jaksoi keskittyä tekemään hommia. Lopuksi rentoutuminen ei ollut mikään temppu eikä mikään vaan niin pikku musta kellotti maha kohti taivasta ;)

Eihän siinä mennyt kuin viisi vuotta tai yksitoista jos Ninosta aika lasketaan, kun minä vihdoin älysin miten loistava juttu pilli on lenkillä. Siis kaikki neljä tulee pillillä luokse. Pikku mustat osaa jopa pilli pysäytyksenkin :)

Sitten meidän reenaamisesta yleensäkin tai tästä perussetistä. Meillä ei ole käskysanoja juuri missään. Harjoitellaan lähinnä "liikeratoja". "Täällä" tai koiran nimi toimii luoksetulossa. "Ei" on ei tai vahvistettuna perkeleellä. Silloin minä murisen ja on tullut tehtyä jotain eri pönttöä.

Mouta on pistänyt jokin elukka tai sitten nokkoset on polttaneet mahaan juuri siihen kohtaan missä ei ole karvoja. Näppylää on aikas paljon. En kyllä muualta koiraa niitä löytänyt. Tarkkaillaan tilannetta.

Pikku mustien hammaskalusto on vinhaa vauhtia vauhtumassa. Kulmureita ei ole kummaltakaan lähtenyt. Enkä ole yhtään hammasta muistoksi saanut :( Moulla yksi etuhammas heiluu mutta ei ole vielä lähtenyt, luulen että juuet happanee enne kuin se tippuu mihinkään.

Sani ja Mou ovat aika samankokoisia ja luulen että meidän pienimmäksi jää Sissy. Kohta ne ovat emänsä kokoisia. Moulla on aivan jättisuuret tassut, mutta toivottavasti koirasta ei tule jättisuurta...

Mutta nyt lähdetään pilkkomaan pinaattilettuja palasiksi ja Mouksis lähtee pentukurssille.

Onks tää nyt sitten perussettiä vai tokoa...

Perussetti kuulostaa kivemmalta ja ei niin vakavalta. Pikku mustillakin on paperilla mitä nyt tehdään ja harjoitellaan.

Sanilla sujuu hienosti eteen tuleminen, toki tässä on vielä käsi apuna. Kiertäminen perusasentopaikalle vaatii minulta jonkin verran akrobaattisia taitoja ;) Mutta kyllä se oikea paikka sitten löytyy. Kännökset sujuvat myös täyskäännös sekä oikealle käännös. Vasemmalle käännöksessä on havaittavissa pienoista edistymistä. Hömpsötellen maahan menoja. Tämä varmaan voisi olla nopeampi, mutta tässä vaiheessa se on mielestäni hyvällä mallilla. Ei se missään nimessä hidas ole. Askelseuraamisessa oikea paikka pysyy yllättävän hyvin. Kaukojen vaihdoissa töpöt pysyvät hyvin paikallaan. Käsiavuilla ja namien voimalla mennään. Missään ei ole vielä käskyjä mukana, koska ekana harjoitellaan liikkeet kuntoon ja otetaan vasta sitten sanallliset käskyt käyttöön. Näyttelyposeeraus sujuu myös namin avulla. Pitäisköhän meidän harjoitella hihnassa juoksemista...?

Moullakin on hyvässä mallissa eteen tuleminen. Kaikki missä oikeasta paikasta on kyse on hieman poukkoilua namin perässä. Ei sillä etteikö toinen olisi innokas, mutta hieman malttamaton toinen kyllä on. Maahan meno Moulla on hanskassa tai tassussa. Noutaminen, kantaminen ja luovutus huomattavasti pidemmällä kuin Sanilla. Mou onkin erikoistunut tähän raatojen etsimiseen lenkillä. Harvoin meillä on lenkkiä etteikö joku elukan pätkä roiku Moksiksen suusta. Näyttelyposeerauksessa Mou kuitenkin malttaa olla. Toki koira heiluttaa häntää tai toisin päin ja mutkallahan se on koko ajan, vaikka tassut ovat paikallaan.

Mou aloittikin sitten eilen pentukurssin. Alussa piti hieman haukahdella muutamalle koiralle, mutta ei sen enempää. Pääasia oli että nähtiin monenmoista hännän heiluttajaa niin isoja kuin pieniäkin. Aiheita oliva tällä kertaa kontakti koiran istuessa ja mukana kulkiessa. Jess! Zip! Hyvä! Taitava! sana yhdistäminen oikea aikaiseen tekemiseen ja tylsät tauot, jonka aikana ei tapahdu mitään sekä lopussa rauhoittuminen. Todella hyvin Mou jaksoi keskittyä tekemiseen, sillä se tuijotti minua suurimman osan ajasta.

Molempien kanssa voisi tällä viikolla ottaa tehokuurin noudon eri juttuja sekä tehdä sen riistaruudun, josta "löydetään" raatoja...

Tokoa...

Pikku mustatkin olivat mukana Leppävirralla ja saivat oman "tuntinsa" joka oli 15 minuuttia, mutta paljon siinäkin ajassa saatiin aikaiseksi. Ensiksi pääsi reenimään Sani, oka otti hieman Mouta päähän. Näytettiin meidän askelseuraamista, joka on hyvässä mallissa. Sitten otettin käännös oikealle ja täyskäännös, joissa paikka pysyy hyvin oikein, mutta ongelmallinen on vasemmalle käännös jossa käännyin ja väännyin, vaikka mihin asentoon koiran katsoessa mitä ihmettä teen. Sanilla oli niin painava peppu, ettei se meinannut millään nousta nurmelta. Mutta lopuksi se onnistui. Näitä harjoituksia jatkamme kotona.

Luoksetulossa avustaja piti koirasta kiinni ja minä vain kutsuin koiraa. Hauskalta näyttää videolta, jossa koiruuden jalat elävät omaan elämäänsä ja vievät koiraa vauhdilla eteen päin. Luoksetuloa ihan lyhyeltä matkalta ja eteen istuminen. Nyt opetan koiran kiertämään perusasentoon, joka on ehkä järkevintä ottaen huomioon koiran koon.

Näytettiin mahhan meno vauhdista sivulla sekä hömpsötellen. Tästä sain kehuja että olen opettanut hyvällä tekniikalla koirat maihin. Tässä tuli ilmi että naksutin olisi aikas hyvä apu keino. Pitää miettiä mitä sen kanssa teen...Maahan menoa jatketaan hömpsötellen.

Sitten tehtiin kaukoja, jonka ideana oli opettaa istu, maahan ja seiso liikkeet sen avulla. Ist-maahan-istu tämä sujuu hyvin namin avulla. Seiso-maahan-seiso meni myös, josta olin aikas yllättynyt. Hissi liikkeenä, ettei tassut liiku mihinkään. Seiso-istu-seiso liike oli vaikein. Tämän päivän trendin mukaisesti takajalat pysyvät paikallaan ja etupää liikkuu. Pikkuisen takajalalla otettiin askelta mutta saatiin asennon vaihdot tehtyä.

Riikka sanoikin, että Sanista näkee miten se haluaa tehdä töitä minun kanssa. Meidän treenipaikka oli frisbeeradalla, eikä pentua haitannut vaikka frisbee parin metrin päässä kilahti verkkoon. Eikä se kiinnittänyt vieraisiin ihmisiin huomiota. Treenasimme ihan Vesileppiksen vieressä joten häiriötä oli koo reenien ajan tasaisesti.

Mou, Moksis, Mokkula-mies onkin sitten ihan toisen tyyppinen treenattava kuin sisko-Sani. Moksiksella olisi tulevaisuus myös puhtaanapitolaitoksella. Reenaamisen lisäksi löydettiin linnun sulka, tunnarikapula, rakennushuopaa, käytiin tyrkkimässä muutamaa merkkiä ja tutkittiin Riikan kassi, josta löytyi nameja, moikattiin Seija. Tämä koira kerkiää havannoimaan sata asiaa sekunnissa. Mutta kyllä se tekee hommiakin ;) Sanoisinko että vilkas...

Moun askelseuraamisesta ei oikein tullut mitään se on niin kaukana istumassa, joten kotiläksynä ympyrässä kulkeminen ja oikean asennon pitäminen ja sitten muutama hitaampi askel ja istumaan. Vasta kun nämä pelittävät tulevat käännökset mukaan.

Maahan meno sai jälleen kehuja (niin vauhdista kuin hömpsötellen) ja kuulumma näyttävämpi maahan meno on tulossa kuin siskollaan koska "rojahtaa" maahan.

Luoksetulossa tuli hienosti eteen istumaan. Lyhyeltä matkalta se myös onnistuu oikeaan paikkaan istuminen.

Kaukoista hyvin onnistuvat istu-maahan-istu. Istumasta seisomaan vei jonkin toiston ja lähinnä koira esitti kuinka voin virua näääääiiiiin pitkäksi. Lopulta takajalat olivat ihan suorina :DD Maasta-seisomaan ei ollut ihan niin hankala, mutta näitäkin reenataan.

Siis reeeni-intoa tuli ihan roppakaupalla ja mikä parasta en ole ihan pöllösti penneleitä opettanut. Näitä reenitään ja lisäksi otetaan noutoa ja näyttelyseisomista niin onhan siinä jo aikas hyvä reenisuunnitelma.

Eilen sitten vaan oltiin ja käytiin pienellä lenkillä. Illalla minä olin Annin kanssa kuuntelemassa pentukurssin teoriaa, joka oli mielestäni hyvä ja jotain uuttakin tietoa sieltä tuli laumakäyttäytymisen puolelta. Sunnuntaina onkin ensimmäinen reenikerta katsotaan nyt kumpi lähtee mukaan. Molemmille pennuille on varattu oma paikka toinen torstaille ja toinen sunnuntaille. Sieltä lähden lähinnä hakemaan sitä, että pennut saavat nähdä erikokoisia ja erilaisia koiria.

Lopuksi vielä muutama sananen Mousta. Minulta kysellään tietyn väliajoin onko Mou vielä mukana kuvioissa tai raaskinko sitä enää myydä... Mitä enemmän aikaa menee, sitä korkeammalle nousee kynnys myydä se jollekin. Myöskin ostajan kriteerit ovat tällä hetkellä aika korkeat, eivätkä ne ainakaan laske. Omistajalla tulee olla jonkinlainen harrastustausta. Sohvakoiraksi sitä en missään nimessä myy, siinä menee hyvä koira ja hyvä pohjatyö hukkaan. Moussa on potentiaalia, jota en halua hukkaan heittää. Moun kannalta varmaan parasta olisi sellainen koti, jossa sillä olisi koirakaveri, sillä laumassahan se on kasvanut. Loputtomiin asti Mou ei kuitenkaan myynnissä ole...

Jäljellä...

Myös pikku mustilla oli paluu arkeen ja reeneihin. Maanantaina kävimme kunnon metsälenkillä umpimetsässä. Moun saaliina oli oravan raato (yäk!) ja pikku lintu, jonka tajusin olevan elävä, kun Mou sen luovutti. Sen jälkeen Sani nappasi sen itselleen. Moulla onkin mieletön kyky löytää kaikki raadot metsästä. Olisiko tämä hyvä ennen ajatellen tulevaa nome uraa...?

Pingeröt olivatkin pellolla pitkästä aikaa. Sani meni vieraan tekemän jäljen ja Mou minun tekemän. Minun tulisi muistaa olla Moun kanssa lähdössä rauhallisempi. Mou ei syö läheskään kaikkia nameja. Sanin sen sijaan voi laittaa hommiin suoraan autosta ja penneli vaan ajaa tarkasti ja rauhallisesti jälkeä. Matkaa pitäisi myös näillä lisätä. Molempien jälki meni hienosti, mitäpä siihen sanomaan. Sani ei häiriinny vaikka keskustelisin jonkun kanssa.

Extreme kaveri teki Houdinit ja karkasi auton ikkunasta. Mutta toinen olisi vain tullut tekemään lisää hommia...

Tänään todella tajusin sen että ne ovat vasta neljä kuukautta vanhoja. Onkohan minulla vielä mopo käsissä reenaamisen suhteen...?

Tänään olikin sitten lepopäivä. Tehtiin vain pieni setti edessä istumista ja eteen tuloa, sivulla istumista, askel seuraamista ja sivulla maahan menoa sekä katsekontaktia. Ja yllätys yllätys näyttelyseisomista ;)

Pientä piiperrystä...

Tämä onkin ollut vähän löysäily viikko sillä mitään suuria ei olla tehty. Pientä perussettiä ja mökillä yhdet jäljet molemmille. Jälki kulki vanhassa kuusimetsässä, jossa ei ole aluskasvillisuutta vaan havunneulasi. Oli ainakin jälleen uusi alusta missä jälki meni. Vaikka tuuli rajusti, ei sillä ollut vaikutusta jäljestykseen. Pingeröiden harrastus mökillä lähinnä oli evien ja pyrstön kasvatus. Uskomattoman paljon molemmat uivat niin yksinään kuin yhdessä tehden isompaa ja välistä pienempää lenkkiä. Mou pistää päänsäkin kokonaan veteen ja puhaltelee kuplia. Vähän tehtiin vedestä noutoa ja kuinka ollakaan pyrstö pysyi pinnalla myös damin kanssa, eikä tarvinnut räpiköidä ;) Ajatus oli ottaa kamera mukaan, mutta se olikin vain ajatus...

Tänään peltojäljet molemmille. Aluksi oltiin hakuruudun sotkukoirina ja käytiin vähä kävelemässä ennen jälkiä. Sanille saa olla keli minkalainen vaan niin ei se vaikuta koiran tekemisiin nähtävästi ollenkaan. Mou sen sijaan tarkasteli hajuja jäljen molemmin puolin. Ei se koiran mittaa kauemmaksi poistunut, mutta Moun kanssa saa olla tarkempi ja rauhallisempi lähdössä. Sanin saa tyyliin "tyrkätä" jäljelle ja toinen puksuttaa kuin juna kiskoillaan, mennä jyskyttää...

Huomenna lähdetään karvalasten mummolaan. Toivotaan että aurinko on pilvessä ja ilma olisi viileä...

Pentukurssikin starttaa ensi viikolla ja tokokoulutus myös. Myös pennut lähtevät hakemaan toko-oppia Sissy-mamman kanssa. Mikä pahinta loma alkaa vähitellen olla kalkkiviivoilla. Onneksi ei kuitenkaan ihan vielä...

Luovutan...

Siis sen suhteen, että yritettäisiin päästä lenkki ilman ojassa uimista. Intiaani nimeltään Hän joka tykkää uida ojassa on tietenkin Mou-mies. Onko tuo sitten ihme kun koiruus ui vesikupissakin, että ojan ohi mentäisiin kuivin varpain. Tosin on tässä hieman kehitystäkin, ihan joka kohdassa ei kuitenkaan tarvitse rypeä. Sani ei ihan joka kerta ole menossa mukaan, joka on tosi hyvä juttu. Mousta on tosi kiva painaa nenä veteen ja puhallella kuplia.

Poimuristakin Mou käy, sillä Sissy-mamman keräilygeenit ovat hyvin peritty. Mustikoita syödään suoraan puskasta. Mansikoita meillä ei enää paljoa ole, koskapa ne ovat menneet parempiin suihin. Vatut alkavat vähitellen kypsyä joten eiköhän se ole seuraava etappi. Kasvimaata en jostain syystä laittanut tänä vuonna...

Hauska sattumus oli jokin aikaa sitten, kun rusakko lähti Sissyn nenän edestä. No Sissy paineli perään, mutta pikku mustat eivät koko elukkaa nähneet. Sitten kun saivat hajun nenuun niin molempien häntä pörhistyi. Koominen näky!

Pikku mustien kanssa ollaan tehty perussettiä elikkäs edessä istumista, sivulla istumista, luoksetuloa, jossa tullaan suoraan eteen istumaan, katsekontaktia, askelseuraamista, vauhdista maahan menoa. Noutoa, kantamista, pitämistä ja luovuttamista: siivellä, kanipallolla, kanidamilla, damilla, puu- ja metallinoutokapulalla. Näyttelyseisomista. Uutuutena ruudun alkeita namialustalla.

Puisen noutokapulan Mou nappasi spontaanisti suuhunsa, mutta metalli hieman syletti. Sitä pidetiinkin vain suussa, minun rapsutellessa koiraa. Sanin kanssa harjoiteltiin moelmpien sekä puisen että metallisen noutokapulan pitämistä. Metalli oli yhtä hyvä kuin puinenkin. Molemmat ovat oppineet, etten heti ole suussa olevaa aarretta pois ottamassa. Moulla on nouto paremmin hanskassa. Sanikin kantaa hienosti damia, kun löydettiin sopivan painoinen dami.

Namialusta idea ei ole vielä kummallekaan oikein auennut. Alustalle jätetään nami ja toisella namilla houkutetaan koira mukaan. Sitten annetaan lupa namin hakuun. Yhdessä juostaan ja tuntuu että tämä yhdessä juokseminen on parasta.

Kumpikaan ei päästä minua kovin kauas vaan hyvin pitävät silmällä missä minä menen. Mou kulkee lähempänä kuin Sani, mutta näinhän se on aina ollut.

Eilen tein tuohon vastapäiseen metsäkaistaleeseen pienille jäljet. Yhdestä froligista saa saksien avulla 11-12 palasta. Molempien jäljet kulkivat sammaleessa ja varvikossa. Kummallakaan ei olllut mitään ongelmaa. Jäljestys kävi entistä tarkemmaksi varvikkoon mentäessä. Mouta joutui jopa jarruttamaan. Sanikaan ei jokaista namia syönyt. Mutta ihanaa molemmilla heiluu hännät töitä tehdessä. Yhdessä vaiheessa jostakin pihasta kuului puhetta, jota Sanin piti muutamalla haukulla kommentoida, mutta sitten jatkoi töitä kuin mitään ei olisi ollut.

Tänä aamuna lenkkeiltiin mustalla porukalla, sillä Nino oli eilisetä niin poikki ettei edes huomannut, että lähdettiin. Oli kuitenkin passissa halkolaatikon päällä, kun tultiin. Viime yönä ei käyty pihalla vaan herättiin vajaan kuuden aikoihin ja ruvettiin nukkumaan tai koirat rupesivat kymmenen korvalla. Ajatuksena oli ottaa kamera mukaan, mutta yllättäen se jäi vain pelkäksi ajatukseksi...

Uudestaan...

"Kaupunkiturnee" oli siis torstaina uusintana. Vaikka olin ajoittanut menemisen neljän ruuhka-aikaan oli minusta enemmän porukkaa liikenteessä ruokatunti aikaan. Tosin moottotiajaneuvoliikennettä oli enemmän. Nyt meni jo melkein rutiinilla tämä kävely, ei tarvinnut niin paljoa ihmetellä mitä edellisellä reissulla. Tunnelissa kävelykin meni niin kuin ois aina menty, vaikka ajattelin, että siinä saattaisi jotain jännää olla. Sitten hoksasin kirkon vieressä kasan mäntyjä ja niinpä teimme tarkoituksen mukaisia kiertämisharjoituksia. Melkein noiden mäntyjen takia voisi tuolla käydä uudestaan. Pitänee varmaan seuraavalla kerralla mennä keskustaan asti. Anni on reenaillut kanssa vähän minun tietämättä pennuilla mutta tyttärestä polvi paranee. Aikas kivasti Anni saa Sanin seisomaan ja jos tuota rataa jatkaa minun ei tarvitse edes kehässä juosta. Varmuutta ja hieman rohkeutta lisää niin se on siinä. Samalla tavalla tattiset napottavat minun kuin Anninkin edessä :)

Eilen pingeröt olivat sitten peltojäljellä. Tästä ei ole paljoa sanottavaa: tarkasti, varmasti ja rauhallisesti jäljestää molemmat. Ennen jälkeä käytiin pienellä metsälenkillä partakamujen kanssa. Siellä kaikki mustat pinkoivat pitkin metsiä. No Sissyn tyyliin ei kuulukaan painella pitkin ja poikin ja Ninon piti haistella kaikki jäljet. Voin sanoa, että koiruudet makasivat kyllä kotona kuin lahnat.

Tänään vietämme lepopäivää tehdään vaan perussettiä ja otetaan kehiin kanidami ja siipi.

Ehkäpä tähän loppuun sopii oma sovitus kappaleesta...."must on tullu treenihullu"...No meno hieman rauhoittuu, kun työt kuukauden päästä taasen alkavat. Tosin sit aloitetaankin pentukurssi ;)

6-0

Sanista näkee heti, jos joka päivä ei tehdä jotain. Sen verran on hellettä ollut, että päivät ovat menneet pennuilla lähinnä nukkuessa, eivät ne paljoa ole jaksaneet tehdä. Sani kyseenalaistaa minut aikas äkkiä. Mou taas on kiltti poika, jolle ei moinen tulisi edes mieleenkään.

Maanantaina tehtiin perussettiä ja sitten kehissä oli myös siipi ja kanipallo- ja dami. Vaudissa vain pallo Sanille suuhun niin kyllä se kantaa, eikä tämä tuntunut edes vaikealta. Sitten vaan kovasti kehuja ja rapsutuksia ja vasta sitten pallo pois. Sitten taas uudestaan. En antanut koiralle mahdollisuutta paeta pallon kanssa. Siiven kanssa otettiin istuen ota-anna harjoitusta. Sani istuu nätisti siipi suussa eikä pureksi tai mutustele siipeä.

Moulle myös perussettiä. Moun kanssa voi ottaa jo että heittää pallon ja hienosti poika pallon tuo. Taas kehuja ja rapsutuksia ja pallo pois. Uudestaan niin kuin teletapit. Myös Moulle siiven pitämistä. Tämä kävikin hyvin malttiharjoituksesta. Ainut vaan että Mou vaihtaa siiven asentoa suussa melkein koko ajan. Mutta kokonaisuutena pennet tekivät hienosti ja minä maltoin lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. Molemmilla nimittäin jäi kytö kania kohtaan. Pari kertaa Mou teki damillakin.

No ettei liian helpolla pennut pääsisi niin illan kahussa vielä pienet pätkät jälkeä omalla pihalla. Molemmilla L-kirjaimen muotoiset. Sani meni kuin juna kiskoillaan. Hieman joutui tekemään töitä, kun tein niin, että nurmikolta tullaan hiekalla. Varmisteli jonkun kerran että tännekö tämä todella menee ja sinne meni. Mou taas "vauhdikkaasti" siis Saniin verrattuna. Kulmakin meni ihan kivasti. Sitten istahti ja katsoi minua. Uusi näyttö jäljen suuntaan ja niin päästiin loppuun saakka. Lopuksi vielä kaikille neljälle yhteinen namiruutu.

Myös pingeröt olivat eilen jäljellä mukana. Molemmille tallasin suorat pätkät ja molempien suorissa oli vesistö kohta. Molemmat ajoivat hienosti jäljet, eikä haitannut vaikka jälki meni "vesistön" poikki. Koutsi kehui pentuja ja niiden keskittymyskykyä ja hermorakennetta. Sillä ei haitannut vaikka muut jäljellä olijat turisivat tienvarressa. Jälleen kerran ihmeteltiin miten ne voi olla noin rauhallisia. No voi ne kun ovat äitinsä lapsia. Mikä parasta molemmilla heiluu häntä töitä tehdessä. Nameja viljellään tämä kesä ja vasta sitten 20 jäljen jälkeen alataan niitä vähentää. Niinhän se on kun tekee hyvän pohjatyön ja saa koiran ajamaan tarkasti jälkeä niin sille ei tuota ongelmia tehdä kulmia.

Tänään oltiin sitten "kaupunkikierroksella" eli kävelyllä läheisen ostarin ympäristössä. Nimittäin Sanille on muutamassa päivässä tullut ikävä tapa haukkua ihmisiä. Haukkui se lenkillä paria ekaa, mutta sitten liikennettä oli sen verran ettei se enää koettanutkaan. Ostarin ympäristössä tuli vastaan niin aikuisia kuin lapsiakin; kävellen, juosten, pyöräillen, rollaatorin kanssa, erilaisia autoja, ostoskärryjen kolinaa. Tämä oli tosi hyvä reeni molemmille. Sani kulkee hienosti vasemmalla puolella, mutta Mou haluaisi kulkea ainakin osan matkasta minun edessä...Saatiin aikaan hienoja ohituksia. Tavoite olikin, että matka jatkuisi koko ajan eikkä tarvitsisi jäädä pysähdyksiin. Loppumatkasta Sani meni niin kuin äitinsäkin nätisti sivulla kontaktissa ja palkkana tästä kaikesta oli pinaattilettuja. Parasta oli että malemmat oliva kiinnostuneita ympäristöstä, mutta minä olin kuitenkin se paras juttu matkan varrella, sillä mullahan oli pinaattilettuja. Kummankaan häntä ei ollut pörhöllä. Taidampa toistaa tämän huomenna :)

Viikolla sattunut ja tapahtunut....

Ollaan harjoiteltu hihnassa kulkemista. Meillä päin ei tuota liikennettä vaan ole kovin hurjasti, mutta autoja ei tarvitse enää ihmetellä. Kävelijöitä, pyöräilijöitä ja toisia koiria (niitä ei ole kovinkaan monta tavattu). Lähinnä mennäänn sivuun ja katsotaan kun toinen menee ohi. Samalla syödään namia, jos jännitykseltä muistetaan. Moullakaan ei enää häntä pörhisty leikkikenttää kiertäessä. Tosin teletappeja on siellä ollut vähän tai ei ollenkaan. Pitänee suunnitella menevänsä vähän vilkkaammille seuduille :)

Riistaan ollaan tällä viikolla tutustuttu oikei urakalla. Yhtenä päivänä oli kanidami ja siipi (minkä linnun, niin Maisa osaa tähän vastata...) Pingeröt eivät meinanneet tajuta, että tässä kohden pihaa voi tehdä muutakin kuin jäljestää...No kyllä se nenu sieltä maasta sitten irtosi.

Mou nostaa sponttaanisti riistan ja lähtee tuomaan sitä. Sani on taas jää mieluusti riistan kanssa nypertämään sitä. Sanin kanssa harjoiteltiinkin siiven pitämistä ja luovuttamista. Tämä onnistui hyvin. Variksesta molemmat menivät ihan villiksi. Mou kantoikin varsin ylpeänä vaakkua. Sani taas näykki sitä. Sorkaa molemmat jäivät jätystämään. Joten mejän suhteen kaato kiinnostaa, osoittaa sen pysähtymällä, jääden sille, nuolemalla ja syömällä sitä.

Sani on vähän kuin äitinsä, joutuu vähän tekemään töitä riistan kanssa. Mou taas on tässä vaiheessa riistan suhteen helppo.

Perussettiä molempien kanssa. Luoksetulossa molemmat tulevat suoraan eteen napottamaan :) Lisäksi ollaan muistettu harjoitella seisomista näyttelyitä silmällä pitäen.

Hakureenit sitten peruntuivat ja mentiinkin tekemän jälkeä. Tein molemmille pennuille noin 20 metrin jäljet. Hiekkaa, sammalta, jäkälää pohjana. Muurahaisia oli vähän liikaa ja ne olivat kiinnostuneita myös froliceista. Kumpikaan ei syönyt kaikkia nameja, mutta kumpikin ajoi loisto jäljen. Molempien häntä heilui. Mou meni tosi rauhallisesti, ei kuitenkaan niin rauhallisesti kuin Sani. Molempien jälkien päässä oli purkissa pinaattilettuja. Matkaa voisi pidentää, mutta nameja saa olla vielä joka askeleella tai mulla on aina oikella askeleella ja askeleet ovat lyhyitä. Olisiko namit noin 30 cm päässä toisistaan. Kyllä näistä hienot jälkikoirat tulee ;)

Valitettavasti helteet sotkevat tekemisiä välistä pahastikin. Eilinen vietettiin lähinnä vaan ollen ja nukkuen ja taitaa tästäkin päivästä tulla pitkälti samanlainen...

Perussettiä...

Pingeröt tykkäävät uida paljon niin vesikupissa, taasassa, lasten uima-altaassa kuin järvessäkin, myös suihkussa on eri kiva käydä :) Niin vain laitoin lasten uima-altaan pihalle ihan pentuja varten ;)

Penneleiden kanssa on tehty perussettiä eli kontaktia, katso ja pennethän napittavat. Tässä toimin lähinnä namiautomaattina. Istumista edessä ja perusasennossa. Edessä istumisesta siistymistä perusasentoon. Humpsuttelu maahanmenoa eli juoksentelen takaperin ja mennään yhdessä maihin. Maahan menoa edessä ja sivulla liikkestä. Askelseuraamista. Luoksetuloja erilaisissa paikoissa.

Moulla oli veriarvojen tsekkaus torstaina ja nyt olivat arvot rajojen sisällä. Eli Mou sai ekat rokotukset ja passin. Seuraavat rokotukset ovatkin siten kolmen viikon päästä jolloin mukaan lähtee talon kaikki koirat.

Sanikin oli klinikalla mukana sillä yöllä oli jälleen kakkaa tullut ja paljon. edellisenä iltanahan Sani oksenti, tosin luulin että riehui liikaa. Mutta eroa edelliseen kertaan oli se että koiruus söi ja joi. Tämä oli hyvä merkki. Kakkakin tuli iltapäivään mennessä ihan normaalina. Otin kuitenkin pennun varuilta mukaan. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä ettei tarvita verikoetta.

Pentujen painot olivat Sani 15,3 kg ja Mou 16,3 kg. Mouhan on tosi jätkä ;)

Pennut on kyllä hauskoja. Ei niitä paljon klinikan hälinä haittaa. Kovin kiinnostuneita ovat ympärillä olevista ihmisistä ja toisista koirista. jos joku näyttää vähän jähmeältä niin ainahan sille voi muutaman sana haukahtaa. Sitten jos ei ole mitään mielenkiintoista nämä makaavat ihan potsplojona keskellä lattiaa.

Kuumuudesta johtuen ei ihmeitä olla tehty. Lenkitkin ovat olleet takametsälenkkejä kaikilla. Eilen käytiin sitten neljän koiran voimin uimassa. Mitä pikku mustat tekivät: ne noutivat vedestä, voi ihanuudet.

Tänään aamun kahussa jälkeä tekemään. Sanilla vieraan tekemä ja Moulla minun. Molemmat jäljet suoria reilut 10 metriä. Sanin jäljellä sammalta ja jäkälää. Ihana kun toisella häntä huiskaa töitä tehdessä. Sani on tosi taitava ja tarkka. Se tyttö ei jäljeltä poistu. Moun jäljellä samoin jäkälää, sammalta ja hiekkaa. Moulla on jo kovempi vauhti päällä ja osa nameista jää syömättä. Hienosti myös Mou ajaa jälkeä, tosin tyyli on erilainen kuin siskolla.

Jäljellä sisarusten erot tulevat myös hyvin esiin: Sani on tarkka, syö pari namia lukuunottamatta kaikki namit. Mou taasen pysyy jäljellä mutta tarkastaa vähän sivuja, ei poistu koiran mittaa kauemmaksi. Tällöin jää osa nameista syömättä. Alku on Moulla vähän kouhotusta sitten rauhoittuu. Erilaisuus näkyy myös syödessä. Samaan aikaan annettu purutikku tai näkkärin pala menee Moulla rouskis mouskis ja se meni, mutta Sani-neiti syö hitaasti ja nautiskellen. Veli-poika menee sitten kytikselle ja varastaa siskon herkut. Röyhkeä pieni porsas.

Myös tänään käytiin uimassa. Sissylle heittelin damia ja pennuille kanssa. Kaikki noutivat hienosti. Pennut läträsivät ja polskivat sitten ihan huvikseen ja seurasivat Polan, Dinon, Roccon ja Kasperin touhuja. Rannalla oli kivaa kun ei ollut muita. Tosin ranta on sellainen johon paistaa vasta ilta-aurinko.

Alkuviikon viurahduksia...

Maanantaina tehtiin noita perusjuttuja ja käytiin "pitkällä" metsälenkilä. Oisko ajallisesti puolisen tuntia. Sen jälkeen pikkuväki olikin ihan potsplojona. Lenkki kulki osittain polkua ja osittain vanhaa heinittynyttä metsäkoneuraa pitkin.

Tiistaista tulikin sitten vähän niin kuin vahingossa tehoreenipäivä. Aamupäivästä harjoiteltiin hihnassa kulkemista. Se alkaakin sujua ihan mukavasti molemmilla, jos molemmat on hihnassa siitä ei tule mitään, koska emme pääse yksimielisyyteen mihin suuntaan mennään. Kävelytiellä pitkin mentiin ja ohi ajavat autot piti ällistellä. metsään päästyään päästin pennun irti. Tästä alkaakin sitten eri vaiheet pentujen kanssa. Leikkikenttää sivuttiin jälleen ja kentällä tehtiin perusjuttuja pikkaissen. Sani kuunteli leikkarilta kuuluvia ääniä, mutta ei sen suuremmin välittänyt niistä. Matonkudelelu ei Sania oikein kiinnosta pitäisi keksiä, jokin toinen lelu, josta hupia olisi enemmän. Päästiin Sanin ollessa irti leikkipuiston ohi kun kuulin takaani äänen:"Saako sitä silittää?" Ajattelin, ettei meillä ole kokemusta teletapeista joten pistin pennun hihnaan ja mentiin rapsuteltavaksi. Hienosti Sani käyttäytyi ja sai niin silityksiä kuin namejakin. Eikä tuo ollut moksiskaan pienistä, maha kohti taivasti kelli vain. Saa nähdä miten seuraavan kerran päästään irti leikkipuiston ohi... Moun kohdalla porukka oli jo tulossa pois, mutta lastenvaunuja ja yhtä teletappia seurattiin silmäkovana, häntä heiluen ja istuen minun vieressä. Olisi niin kovasti kiinnostanut. Pääasia, että Moukin sai positiivisen kokemuksen teletapeista, vaikkei ne silittänytkään. Mou taasen innostuu matonkudelelusta ja tulee hienosti lelu suussa luokse. Kehuin vain koiraa ja annoin pitää lelun ilman, että oisin sen pois ottanut.

Illalla olikin sitten jälkireenit johon koko musta jengi lähti mukaan. Sanilla ja Moulla oli molemmilla 20 metrin jälki, jossa oli alustan eli maanpinnan vaihteluita. Sanilla oli sammalta ja jäkälää, Moulla hiekkaa ja sammalta. Sani osoitti olevansa jälkikoira isolla J:llä. Koirahan meni tarkasti ja hienosti, kun lopetin sen joutavan päiväisen lässytyksen. Edes kanipallo lopussa ei kiinostanut. Mitähän sitä loppuun keksisi...Mou taas puuskutti kuin pieni höyryveturi. Sitten tuli hölkkääjä joka hieman sotki ajatuksia. Muutamalla muistutuksella jälki ajettiin loppuun asti. Eikä Moukaan ollut kiinnostunut kanidamista. Hienoa oli seurata molempia miten koiran työskentely muuttuu alustan vaihdoksien mukaan.

Olipas aikas hienot fiilikset ajella kotia kohden.

Tänään onkin olllut sitten aikas pljotsi päivä. Vaikka ohjeeksi eilen tulikin, että kannattaisi tehdä jälkeä kuuri luontoisesti. Ajattelin että ei minun pikku mussukat jaksa monena päivänä peräkkäin. Toinen ohje oli tehdä jälki pihalle, jossa on pljon muitakin jälkiä niin omia kuin vieraitakin.

Mutta kuinkas kävikään, illan viilentyessä löysin itseni tamppaamasta pihalla jälkiä. Molempien jälkien pituuden noin kahdeksan metriä. Koskapa nälkä kasvaa syödessä tekaisin molempiin jälkiin yhden kulman. Sani meni taas varmasti ja tarkasti. Tosin liinan kanssa saan olla tarkkana, että se pysyy koko ajan samalla kireydellä. Jos vähän tuli vastusta, koiruus kääntyi katsomaan minua. Kulman suoritti tarkasti. Moulla vastaavasti on jo hieman enemmän vauhtia eikä se syö jokaista namia, jäljellä kuitenkin pysytään. Kulma meni hieman pitkäksi ja kaarrokseksi, mutta suunta kuitenkin löytyi mihin pitää mennä. Huiput pienet! Parasta oli, että saatuaan valjaat päälle molempien nenä meni maahan ;)

Minkä aarteen pienet löytivätkin lenkillä. Molempien nenä vei ja pusikosta löytyi räksä, joka oli henkensä heittänyt sotkeutuessaan mansikkaverkkoon. Moun suusta linnun löysin ja palautus oli suoraan käteen. Pari kertaa mentiin illan aikana paikan ohi mistä lintu löytyi ja joka kerta paikka tutkittiin ja tarkistettiin. Siis isothan eivät tätä tirppaa puskasta noteraaneet ollenkaan.

Loppuviikoksi on luvattu niitä helteitä, joten me taidetaan siirtyä reenaamaan näin auringon laskun aikoihin...

Sani reenaa...

...näyttely poseerausta...



...sivulla istumista...



...maahan menoa...



...edessä istumista...



...noutoa...



...tässä menee sekä pupu, että koira...menossa yritti olla mukana hidas valokuvaaja ja hidas kamera ;)

Mou reenaa...

...tätä ei tartte reenata, koska Mouhan on tooosi söpö ;)



...näyttely poseerausta, joka yllättäen osoittautui haasteellisimmaksi ;) ...



...perusasentoa...



...maahan menoa...



...edessä istumista...



...noutoa...

Juhannuksen viettoa kuvin....

Rallia maalla...



...rallia järvessä. Siis näillähän on räpylät tassujen tilalla. Uintityyli onvarsin sulava, vasta siinä vaiheessa menee räpiköinnis, kun pitää kaverille antaa vähän kyytiä. Toisekseen nää voi vaan huvikseen läträtä vedessä. Ei meillä kukaan muu koira VAAN HUVIKSEEN ui...



...kaukaisuudessa siintää jotain...



...kuva-arvoitus: Mitä kuvassa on? ;)



...siis laituri oli jännä paikka aluksi ja niin jännäksi se kävi Eppu-papalle, kun kaikki siinä olivat, että vanhus tuupattiin järveen. Tosin ei pappa ollut siitä moksiskaan vaan ui lähimmälle rannalle nousu paikalle.



...välistä oli sitten pakko ottaa pikku-unoset, sillä eihän sitä muutoin olisi millään jaksanut...


...juhannus 2011...

Neuvolassa...

Pingeröt olivat eilen ensimmäistä kertaa hihnassa. Testasin hihnakäyttäytymistä enne lääkäriin menoa. Ei siinä mitään, hyvin kulkivat molemmat. Sain kanssa istuttiin leikkipuiston laidalla ja katseltiin teletappien menoa. Koiruudella vain häntä heilui muksuja katsellessa. Jatkettiin siitä matkaa ja päästin koiran irti. Ehkä ihan aavistus oli jänskätyksen puolella. Mutta ensi viikolla mennään taas. Moun kohdalla olikin sitten lisämuuttujana takana tuleva koira joka jännitti enemmän kuin leikkarin lapsen. Se kehtasi vielä haukahtaa. No siinä sitten rauhoiteltiin ja katsottiin vieraan koiran menoa. Sen jälkeen katsottiin leikkipuiston väkeä ja kyllä jänskätti. Häntä oli pörhöllä. Mutta taas metsään päästessä häntäkin oli joihan normaali. Moun kanssa reenit tässä ympäristössä jatkuvat.

Mutta sitten showhun joka oli lekurissa. Mehän ei meinattu päästä klinikan ovesta sisään, kun toinen olisi mennyt niin toinen laittoi liinat kiinni. Lisäksi skootteri hujahti puolen metrin päästä takaa ohi. Ei tämä tosin pentuja häirinnyt ollenkaan. Vihdoin ja vimein eng. buldoggi Pentti pelasti meidät tilanteesta. Pentin johdolla päästiin sisälle saakka. Pennuilla ei ollut minkaanlaisia ennakkoasenteita turparullakoiraa kohden. Toinen vain tuhisi ja kaverit seurasivat sitä. Siätiloissa tapahtui toisinta mennäkkö vai eikö mennä. No minä otin yhden pennun kainaloon ja lääkäri toisen niin päästiinhän me tutkimushuoneeseen. Siellä nämä makasivat lattialla kuin ellun kanat.

Painoa Sanilla 13,7 kg ja Moulla 14,5 kg, sopusuhtaisia kakaroita. Olemme syöneet tämän viikon ajan siis kolme ruokaa/ päivä. Molemmilla kaikki kunnossa. Moulla myös riisinjyvät paikoillaan. Sanilla verikoearvot ok. Moulla vielä hieman koholla. Ovat toki laskeneet siitä mitä olivat. Saatiin siis uusi antibioottikuuri ja uusintakäynti viikon päähän. Sani sai rokotukset ja passin. Siis mitenkään ulkoisesti ei voi Mousta nähdä että jotain olisi, vain verikoe sen paljasti. Kumpikaan ei tällä kertaa tykännyt verikokeen ottamisesta.

Laskua maksaessa piti hieman kommentoida odotustilassa oleville koirille. Mutta ei nämä aristelleen yhtään. Makoilivat sitten keskellä lattiaa. Ovesta päästiin kyllä ulos hieman nopsempaan kuin tullessa. Kiitos herrasmiehelle oven aukaisusta :)

Mutta nyt lähdetään jussinn viettoon mökille. Katotaan jos saataisinn otettua kivoja kuvia...

pingeröt...

Lenkkeiltiin taasen leikkikentän ympäri. Sanin aikaan siellä ei ollut ketään, mutta siitä huolimatta piti hieman pälyillä olisiko siellä joku. Lelua Sani kantoi hienosti, mutta en taaskaan kerennyt ottamaan sitä pois ennen kuin se sylkäisi sen. No tämä saattaa teettää hieman töitä... Pikkujälki pihalla, tehtynä pinaattiletulla. Hieman aaltoliikettä, mutta nenu pysyi koko ajan maassa.

Moun aikaan leikkikentällä oli pari kollia tupakalla ja nämä aiheuttivat hännän pörhistymisen. Kuitenkin tästä päästiin yli, kun tultiin metsään. Mouhan kantaa lelua niin hienosti ja jos se sattuu vahingossa tippumaan niin nostaa itse uudestaan. Mou taas jäljestää jälki jalkojen välissä namilta toiselle :)

Muuan suhteen olemme siirtyneet siis kolmeen ruokaan ja ei siitä huolimatta välttämättä kaikki mene. Mutta eivät nuo taida nälässä olla...

Hapankorpun syöminen on pennuista varsin kivaa. Siinä vaiheessa kun Sani on pari haukkua ottanut on Mou jo omansa syönyt ja vie röyhkeästi siskonsa eväät. Tosin Mou saattaa mennä Epunkin kupille, jos huonosti käy. Eikä Eppu sano mitään. Ninon ja Sissyn kupille pennut eivät yritä. Tai Sissyn kupille toinen yritti kerran, mutta Sissy laittoi kakaran ruotuun ja takasi näin kuppirauhan itselleen.

Ukkostaa...

No, niinhän tuo yrittää nostattaa ukonilmaa, mutta ei taida kuitenkaan onnistua. Jytinää oli jonkin verran ja molempia jänskätti hieman, kun ulkona oltiin. Namin syönnillä ja lepertelyllä näistä selvittiin. Sitten pystyi painimaan, vaikka vähän jytisikin.

Yksitellen taas molemmat lenkille ja "reeneihin". Mou oli ekana ja nyt mentiin vain leikkikentän sivu. Paikalla oli taas teletappijengi. Muutamat niistä Moun nähdessään lähtivät juoksemaan kohti, mutta pysäytin ne sanomalla että älkää tehkö mitään. Moun häntä oli jo pörhöllä ja heilui hieman. Kyllä sitä olisi kiinnostanut, mutta kutsusta tuli luokse. Useita luoksetuloja lyhyestä matkasta saatiin tehtyä. Lisäksi eteen istumista ja katsekontaktia. Ukkonenkin jyrähteli, mutta rapsuttelu ja namit auttoivat. Sitten päästiin polulle, jota pitkin isot olivat lenkkeilleet niin jäljestykseksi se meni niin kuin aina ennenkin. Matonkudelelua kannettiin taas varsin polleana. Teletapit olivatkin vallanneet metsän ja niin hidastimme vauhtia, että ehtisivät alta pois. Kutsuin Mouta luokse ja pienen mietinnän jälkeen se tulikin voi että pentu sai kuhuja ja samalla harjoiteltiin luovutusta vaihtokauppa periaatteella. Lelun sai sitten takaisin ja portilla taas tehtiin vaihtokauppoja. Olipas hyvät harjoitukset.

Toisella kierroksella sitten Sani. Teletapit tekivät lähtöä ja yksi tulikin meidän suuntaan rattaiden kanssa. Siinä sitä istutiin ja katseltiin heidän menoa ja syötiin namia. Kentällä otin pakolähtöjä, jotta saatiin luoksetuloja. Sanihan tuli hippulat vinkuen perästä, kurvaten eteen istumaan. Neidin jäädessä nuuhkimaan menin hieman piiloon. Meinasi painella ohi, mutta ominaishajuni pysätti oikealle kohdalle. Ukkonen jyrisi myös meidän reissulla, mutta nameilla, rapsutuksilla ja puhumisella on ihmeellinen voima. Jäljestystä harrastettiin myös tällä reissulla. Matonkudelelua kannettiin antenni pystyssä, mutta tiputettiin se portilla. Hitsi se on vissiin jo parista karrasta oppinut, että nyt saa namia. Pitää keksiä tähän jotakin muuta. tehtiin lopuksi istumisia eteen ja sivulle.

Lopuksi molemmat vetivät hepulirallia ympäri pihaa. Putkikin alkaa olla huonossa kunnossa reikiä täynnä. Tosin ei mene enää kauan, kun pingeröt eivät sinne mahdu. Mutta tokokoiran ura on korkattu molemmilla...kantoivat hienosti metallista noutokapulaa. Eikä kumpikaan ollut sitä mieltä että yök!

Sataa, sataa ropisee....

Kun kerran koirat on lenkitettävä niin mikäs siinä, vaikka taivaalta tulisi tiskirättejä tai vanhoja mummoja ;)

Ekaks isot oli lenkillä vasisateessa, sitten pienet vuorotellen. Pihamme takana olevalla leikkikentällä oli pari perhepäivähoitajaa lapsineen, joten lenkkimme kulki leikkikentän vierustaa pitkin. Sani oli koko ajan irti. Jäi välistä kuulostelemaan ja katsomaan mitä leikkärillä puuhataan. Mutta mikä parasta tuli joka kerta kun kutsuin sitä. Vielä yksi haaste oli, kun mies sateenvarjon ja rattaiden kanssa tuli vastaan. tosin men väistimme hieman sivuun ja näin taas ihmeteltiin ohi meneviä. Koiruus tuli taas kutsusta luokse. Lopulenkistä annoin matonkudelelun jota Sani aluksi vaan katsoi, sitten se nappasi lelun suuhunsa ja niin antenni pystyssä lelu kuljetettiin kotia saakka. Portilla silittelin koiraa, sanoin kiitos ja tehtiin vaihtokauppa. Sani on mennyt huiman hyppäyksen luoksetuloissa eteen päin. Pihallakin se tulee hippulat vinkuen paikalle ja aina, aina luoksetulosta saa palkkaa.

Sitten vuoroon Mou. Tosin leikkikentän lapset olivat jo poistumasta, mutta arvelin, että mennään Moun kanssa katsomaan niiden perään. Mousta kuitenkin puoli tusinaa teletappia puettuina sadevaatteisiin oli hieman epäilyttävää. Senpä vuoksi hänta olikin mutkalla ja pieni koira yritti kovasti pohtia miten tilanteesta selviäisi pois. Siitä näki selvästi, että se olisi halunnut mennä vauhdilla takaisin kotiin, mutta kehujen ja kannustuksen saattelemana se jatkoi matkaa. Vähän vielä kuitenkin leikkikentän väki kaiversi mieltä. Polulle päästyä Mou oli taas oma itsensä. Se nappasi lelun suuhunssa ja teki aivan yhtä loistavan kantamisharjoituksen kuin siskonsakin :)

Koskapa leikkikentällä on aina samoihin aikoihin porukkaa satoi tai paistoi taidampa hyvödyntää sitä useammin. Nyt pingeröt ovat parkkeeranneet takaportaalle iltapäiväunille. Ovat siinä sen verran sateen suojassa etteivät kastu.

kuvapläjjäys tältä päivältä....

"Raskaan työn raatajat"




"Sani"




"Me taas"




"Hurjan cockerin alamaiset ;) "




"Mou thö mään"




"Sisko ja sen veli"


Passikuvat tulossa ensiviikolla, samoin seisotuskuvat ;)

Pingeröt jäljellä...

Niin en sitten saanut kameraa käyntiin, että olisin voinut todistusaineistoa laittaa näkyviin. Molemmilla noin viiden metrinjäljet. Molemmat olivat vähän ihmeissään valjaista, mutta kun töitä ryhdyttiin tekemään ei kumpikaan valjaita edes muistanut. Sanin kanssa sössötin ehkä vähän liikaa, vähempikin kehuminen olisi riittänyt. Aikas hyvin meni ja korjasi itse jos meinasi mennä sivuun. Tässä tapauksessa kuljin vielä itse aika kyykyssä. Vähitellen lamppu alkaa kirkastua Sanilla ei välttämättä minulla. Lopussa oleva lelu ei sitten kiinostanut ollenkaan. Jälki oli tuore eli tein ja heti perään ajoin sen. Jep tiedetään, että silloin se on vaikeampaa koiralle, kuin vanhan jäljen ajaminen. Mutta tavoitteena onkin saada nenä maassa ajava koira, joka ajaa laahaus,- veri -ja tossujälkeä. Ensi kerralla pidennetään jälkeä ja hieman myös namien väliä.

Mou laittoi jo siskon jäljen kohdalla nenän maahan. Moun kanssa kuljin vierellä, enkä kyykyssä. Myöskään Mouta ei lelu kiinnostanut yhtään. Mou jäljesti tarkasti eikä poikennut siltä mihinkään.

Molempien jälki kulki sammalpohjaisella, metsäautouralla.

Tässä nähdään myös sisarusten ero. Sani voi käydä haistelemassa siellä tai täällä ja tulla takaisin. Mou kulkee uskollisesti latu-uraa pitkin ilman, että koukkaisi muualla.

Aamun ruokailu hoidettiin myös metsässä, joskaan ruoka ei tehnyt kovin hyvin kauppaansa. Lisähöysteenä kuultiin jonkin pyssyn pauketta, kun varuskunnan ampumarata oli siinä vieressä. Eipä pauke vaikuttanut pingeröihin mitenkään.

lauantaita...

Mou: Kuinka opetat koiralle luoksetuloa, kun ei se edes irtoa mihinkään. Tosin tässä ei ole omena kyllä kauas puusta pudonnut. Istumista ja maahan menoa. Istuu kuin tatti eteen tarjoaa sitä itse. Lenkilläkin kiepsahtaa eteen istumaan. De javú vaan...Luoksetulo on aikas hanskassa ainakin omassa pihassa ja omien parissa sekä lenkillä, jossa ei ole häiriötekijöitä. Viiden metrin jälki omalla pihanurmikolla. Nenä maahan ja menoksi. Kuljen siinä mukana vierellä, mutta ohjata ei tartte. Istuminen sivulla ei oikein onnistu kun pylly lenkottaa ihan kierossa. Askel seuraamista imuttamalla aloitettiin tänään. Mitäpä pieni lättynen ei pinaattiletun eteen tekis....

Sani: Luoksetuloa voi hyvinkin opettaa, kun neiti jää aina haistelemaan hyviä juttuja. Ei paljoa, mutta ero on Mouhun selvä. Hyvin kuitenkin tulee, tässä on tapahtunut huima edistyminen. lenkillä katsottiin tarkasti, kun yksi täti meni ohi. Siis tää oli varmaan ensimmäinen ihminen joka ei notarannut Sania mitenkään. Yhdessä kyykittiin, eikä namitkaan edes maistuneet. Istuminen onnistuu niin edessä kuin sivullakin. Askel seuramista imuttamalla. Jäljellä lähtee lainehtimaan, mutta palaa takaisin, kun näyttää kädellä, että täällä.

Siis nämä pari jälkeä, mitkä ollaan pihalla tehty on menty niin ettei pennuilla ole ollut valjaita eikä liinaa.

Tämä jälkeen viljelin nurtsiin pinaattilettuja ja laitoin isot eli Sissyn ja Ninon etsimishommiin. Nino laittoi nenän heti maahan ja Sissy laukkasi pää viidentenä jalkana ekeksi enimmät höyryt pois. Mitä tekikään pieni Sani. Rauhallisesti nenä maassa etsi letun paloja, voi ihanuus.

Sitten nämä kaksi napittavat minun edessä tyyliin mitäs sitten tehdään, tehdäänhän me jotain, tehdäänhän?

Uimataitoa ei olla vielä testattu mutta pakko näiden on pinnalla kestää sillä sellaiset krooliliikkeet on niin juomakupissa kuin taasassakin...

Klinikka tutuksi...

Tarinan osa I

Mou yritti ja yritti tikistellä kakka, mitään ei kuitenkaan lopuksi tullut. Sitten tuli aivan järkyttävän isot yrjöt. Tässä vaiheessa aloin jo soitella lääkäriin. Ohjeeksi tuli nesteyttäminen, koska Mou ei enää syönyt eikä juonut. Sehän se vasta mielenkiintoista on viiden millin ruiskulla nesteen laittaminen koiraan. Parasta oli että yhdessä vaiheessa huomasin, että nesteytän Sania :D Lopulta tulin siihen tulokseen, että nyt lähdetään lääkäriin ja niin mentiin hippulat vinkuen kohti klinikkaa. Siellä Mou pääsi heti tiputukseen. Lisäksi otettiin pieni veren kuva ja vielä kaiken lisäksi rötgenkuva, jos masusta löytyisi joku kuulumaton esine. Kuvista löytyi vain kakkaa ja kaasua. Valkosolut koholla ja punasolut alhaalla. Suonen sisäisesti antibioottia ja lääkettä joka estää oksentamisen tai jos todella oksettaa niin mikään ei sitten pidättele. 10 päivän antibioottikuuri. Mouhan piristyi varsin nopeasti, tosin tippakin meni suht rivakasti. Kanyyli jätettiin jalkaan siltä varalta jos joudutaan tulemaan aamulla uudestaan.

Seuraavana päivänä otettiin rauhallisesti, eikä ulkoiltu muutoin kuin käytiin tarpeilla. Kanyylinkin sain otettua itse pois. Siitä olen oikeasti ylpeä itsestäni minä veri- ja neulakammoinen ihmispoloinen. Mouhan porskutti sitten entiseen malliinsa, eikä mitään oireita ole tullut takaisin. Verikokeissa käydään sitten rokotusten yhteydessä, jotta nähdään, että lääkkeet ovat purreet.

Meni viikonloppu ja tuli maanantai ja niin päästään tarinan toiseen osaan. Maanantain vastaisena yönä Sani teki lukemattomia kakkoja niin sisälle kuin uloskin. Ruoka ei maistunut ollenkaan, söi kuitenkin muutaman murun kädestä. Tosin oksenti ne sitten pois. Vettä otti vähän. Minä olin sitten pennun kanssa heti kahdeksalta klinikalla. Tiputukseen vaan ja niin nuokuttiin viisi tuntia siellä. Tippu meni paljon hitaammin kuin edellisellä viikolla. Sani nukkui koko ajan, teki tosin muutamat kakkayritelmät sisälle. Olisi halunnut ulos, mutta miten sitä tipan kanssa mihinkään lähdetään. Samat lääkkeet suoneen kuin Moullakin ja sama lääkekuuri. Uusinta verikokeet sitten rokotusten yhteydessä. Matokuuri tulee antaa vasta rokotusten jälkeen eikä päällekkäin nyt lääkekuurin kanssa, sillä verikokeessa ei näkynyt matoja kummallakaan. Sanikin on nyt iloinen ja pirteä oma itsensä.

muutama lisäkuva...

"Pötkö rivit"




"Ei mitään uutta uutisissa!"




"Väinö piilossa"




"Taivutappa ittes tähän asentoon!!




"Kirjahyllyn koiria"

"Reeniä"...

Pentujen kanssa ollaan jotakin puuhasteltu. Tosin tuntuu etten ehdi mitään ja aika menee vaan ihan hukkaan. Parhaimmat oppimisen viikot on menetetty....

Mitäpä ollaan sitten tehty: Istumista niin ruokakupin kanssa kuin muutoinkin. Istumista edessä ja sivulla. Nyt olen sen verran viisas, että opetan istumisen eteen, ihan vaan sen takia, jos joskus pk-puolelle erehtyy...namin avulla tätä on tehty ja onnistuu kivasti. Suorilta jaloilta maahan menoa, namin avulla tämä onnistuu hyvin molemmilta. Tosin lonkka-asentoon saattaa jompi kumpi silloin tällöin mennä. Onneksi ihmisellä on kaksi kättä, joten nämä onnistuu yhtä aikaa molempien kanssa. Tosin on näitä tehty myös erikseenkin.

Luoksetuloja niin pihalla kuin metsässäkin. Sopivassa vireessä luoksetuloa on hieman vaikea opettaa, kun perästä tulevat.

Damin kanssa kantamista. Hieman saalisvietin nostoa ja sittendamin perään. En suinkaan heitä damia vaan vien sen pennun "ulottumattomiin". Mou on ollut innokkaampi parilla kerralla. Sanin vireystaso on tässä vaihdellut.

Tänään molemmat kävivät isojen poikien lenkillä. Varsin mukavasti kulkevat irti mukana. Portista meno oli varsinainen show. Sanille kun laittoi hihnan niin neiti roikkui remmissä ja veti just toiseen suuntaan. No päästiin me kuitenkin tien yli. Mou kulki kuin vanha tekijä hihnassa. Että tälläistä...Meidän pitää vissiin Sanin kanssa reenata ennen pentukurssia tuota hihnassa oloa...

Kuvia vielä ajalta, jolloin kaikki oli yhes koos...

"Liikkis"




"Syrämiä"




Uni yllätti Ekku-pojan kesken kaiken :)

Pentujen puolella sattuu ja tapahtuu...

Elikkäs Vinha eli Väinö muutti Lahteen. On se vain huomattava ero, jos on kaksi pentua verrattuna kolmeen. Kolme kun saattoi lähteä vähän suuntaan jos toiseenkin.

Edelleen kotona on siis Extreme Enckell eli Mou. Mou tuntee hyvin nimensä ja tulee kutsuttaessa luokse. Sillä on sama "apinan raivo" damiin kuin kanidamiinkin. Tekee mitä vain pyydetään. On erittäin ohjaaja sidonnainen pentu. Miellyttämisen haluinen. Siis kaikin puolin helppo. Helposti koulutettava ja motivoitava.

Sani taasen on itsenäisempi. Luoksetulo ei ole läheskään yhtä hallinnassa kuin veljellä. On toki miellyttämisen haluinan ja reeni-intoa piisaa. En tiedä onko tuo itsenäisyys hyvä juttu. Luoksetulon kun saa kohdilleen, niin sitten ei tuo itsenäisyys haittaa niin paljon.

Molempien pentujen motto on: "Mitä tänään tehtäisiin? ;)

Se alkaa vaan olla tuo meidän takametsäkin jo "kaluttu" loppuun. Reviiriä pitäisi päästä laajentamaan. Toki sitä on laajennettu metsälenkin yhteydessä naapurien pihaan. Mitäs ovat pensasaidan laittaneet.

Pennut ovat käyneet tutustumassa yläkertaan. Sania hieman jänskätti, mutta marsalkka Mou paineli tuttuun tyyliinsä, että ai tällänen mesta täällä! Huvittavaa on, että pennut saattavat mennä omaan huoneeseen nukkumaan, kun portti on auki.

Suihkuun tutustuttiin lämpimillä ilmoilla ja nytpä ei voi enää pesuhuoneen ovea jättää auki, sillä sieltä löytyy kaksi innokasta suihkussa läträäjää.

Sanin ehdoton bravuuri on pentuhuoneen portin aukaiseminen. Uskomatonta mutta omin silmin todistettu ;)

Seuraavaksi tuleekin kirjoittaa reenaamisesta ja klinikka käynneistä.


ps. viikko sitten Mou painoi 11,4 kg ja Sani painoi tämän viikon maanantaina 11,2 kg. Molemmat syövät noin viilipurkillisen verran/ ruokailu. Ruoka maistuu hyvin.