Niin en sitten saanut kameraa käyntiin, että olisin voinut todistusaineistoa laittaa näkyviin. Molemmilla noin viiden metrinjäljet. Molemmat olivat vähän ihmeissään valjaista, mutta kun töitä ryhdyttiin tekemään ei kumpikaan valjaita edes muistanut. Sanin kanssa sössötin ehkä vähän liikaa, vähempikin kehuminen olisi riittänyt. Aikas hyvin meni ja korjasi itse jos meinasi mennä sivuun. Tässä tapauksessa kuljin vielä itse aika kyykyssä. Vähitellen lamppu alkaa kirkastua Sanilla ei välttämättä minulla. Lopussa oleva lelu ei sitten kiinostanut ollenkaan. Jälki oli tuore eli tein ja heti perään ajoin sen. Jep tiedetään, että silloin se on vaikeampaa koiralle, kuin vanhan jäljen ajaminen. Mutta tavoitteena onkin saada nenä maassa ajava koira, joka ajaa laahaus,- veri -ja tossujälkeä. Ensi kerralla pidennetään jälkeä ja hieman myös namien väliä.
Mou laittoi jo siskon jäljen kohdalla nenän maahan. Moun kanssa kuljin vierellä, enkä kyykyssä. Myöskään Mouta ei lelu kiinnostanut yhtään. Mou jäljesti tarkasti eikä poikennut siltä mihinkään.
Molempien jälki kulki sammalpohjaisella, metsäautouralla.
Tässä nähdään myös sisarusten ero. Sani voi käydä haistelemassa siellä tai täällä ja tulla takaisin. Mou kulkee uskollisesti latu-uraa pitkin ilman, että koukkaisi muualla.
Aamun ruokailu hoidettiin myös metsässä, joskaan ruoka ei tehnyt kovin hyvin kauppaansa. Lisähöysteenä kuultiin jonkin pyssyn pauketta, kun varuskunnan ampumarata oli siinä vieressä. Eipä pauke vaikuttanut pingeröihin mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti