Maanantaina tehtiin noita perusjuttuja ja käytiin "pitkällä" metsälenkilä. Oisko ajallisesti puolisen tuntia. Sen jälkeen pikkuväki olikin ihan potsplojona. Lenkki kulki osittain polkua ja osittain vanhaa heinittynyttä metsäkoneuraa pitkin.
Tiistaista tulikin sitten vähän niin kuin vahingossa tehoreenipäivä. Aamupäivästä harjoiteltiin hihnassa kulkemista. Se alkaakin sujua ihan mukavasti molemmilla, jos molemmat on hihnassa siitä ei tule mitään, koska emme pääse yksimielisyyteen mihin suuntaan mennään. Kävelytiellä pitkin mentiin ja ohi ajavat autot piti ällistellä. metsään päästyään päästin pennun irti. Tästä alkaakin sitten eri vaiheet pentujen kanssa. Leikkikenttää sivuttiin jälleen ja kentällä tehtiin perusjuttuja pikkaissen. Sani kuunteli leikkarilta kuuluvia ääniä, mutta ei sen suuremmin välittänyt niistä. Matonkudelelu ei Sania oikein kiinnosta pitäisi keksiä, jokin toinen lelu, josta hupia olisi enemmän. Päästiin Sanin ollessa irti leikkipuiston ohi kun kuulin takaani äänen:"Saako sitä silittää?" Ajattelin, ettei meillä ole kokemusta teletapeista joten pistin pennun hihnaan ja mentiin rapsuteltavaksi. Hienosti Sani käyttäytyi ja sai niin silityksiä kuin namejakin. Eikä tuo ollut moksiskaan pienistä, maha kohti taivasti kelli vain. Saa nähdä miten seuraavan kerran päästään irti leikkipuiston ohi... Moun kohdalla porukka oli jo tulossa pois, mutta lastenvaunuja ja yhtä teletappia seurattiin silmäkovana, häntä heiluen ja istuen minun vieressä. Olisi niin kovasti kiinnostanut. Pääasia, että Moukin sai positiivisen kokemuksen teletapeista, vaikkei ne silittänytkään. Mou taasen innostuu matonkudelelusta ja tulee hienosti lelu suussa luokse. Kehuin vain koiraa ja annoin pitää lelun ilman, että oisin sen pois ottanut.
Illalla olikin sitten jälkireenit johon koko musta jengi lähti mukaan. Sanilla ja Moulla oli molemmilla 20 metrin jälki, jossa oli alustan eli maanpinnan vaihteluita. Sanilla oli sammalta ja jäkälää, Moulla hiekkaa ja sammalta. Sani osoitti olevansa jälkikoira isolla J:llä. Koirahan meni tarkasti ja hienosti, kun lopetin sen joutavan päiväisen lässytyksen. Edes kanipallo lopussa ei kiinostanut. Mitähän sitä loppuun keksisi...Mou taas puuskutti kuin pieni höyryveturi. Sitten tuli hölkkääjä joka hieman sotki ajatuksia. Muutamalla muistutuksella jälki ajettiin loppuun asti. Eikä Moukaan ollut kiinnostunut kanidamista. Hienoa oli seurata molempia miten koiran työskentely muuttuu alustan vaihdoksien mukaan.
Olipas aikas hienot fiilikset ajella kotia kohden.
Tänään onkin olllut sitten aikas pljotsi päivä. Vaikka ohjeeksi eilen tulikin, että kannattaisi tehdä jälkeä kuuri luontoisesti. Ajattelin että ei minun pikku mussukat jaksa monena päivänä peräkkäin. Toinen ohje oli tehdä jälki pihalle, jossa on pljon muitakin jälkiä niin omia kuin vieraitakin.
Mutta kuinkas kävikään, illan viilentyessä löysin itseni tamppaamasta pihalla jälkiä. Molempien jälkien pituuden noin kahdeksan metriä. Koskapa nälkä kasvaa syödessä tekaisin molempiin jälkiin yhden kulman. Sani meni taas varmasti ja tarkasti. Tosin liinan kanssa saan olla tarkkana, että se pysyy koko ajan samalla kireydellä. Jos vähän tuli vastusta, koiruus kääntyi katsomaan minua. Kulman suoritti tarkasti. Moulla vastaavasti on jo hieman enemmän vauhtia eikä se syö jokaista namia, jäljellä kuitenkin pysytään. Kulma meni hieman pitkäksi ja kaarrokseksi, mutta suunta kuitenkin löytyi mihin pitää mennä. Huiput pienet! Parasta oli, että saatuaan valjaat päälle molempien nenä meni maahan ;)
Minkä aarteen pienet löytivätkin lenkillä. Molempien nenä vei ja pusikosta löytyi räksä, joka oli henkensä heittänyt sotkeutuessaan mansikkaverkkoon. Moun suusta linnun löysin ja palautus oli suoraan käteen. Pari kertaa mentiin illan aikana paikan ohi mistä lintu löytyi ja joka kerta paikka tutkittiin ja tarkistettiin. Siis isothan eivät tätä tirppaa puskasta noteraaneet ollenkaan.
Loppuviikoksi on luvattu niitä helteitä, joten me taidetaan siirtyä reenaamaan näin auringon laskun aikoihin...
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Sani reenaa...
...näyttely poseerausta...
...sivulla istumista...
...maahan menoa...
...edessä istumista...
...noutoa...
...tässä menee sekä pupu, että koira...menossa yritti olla mukana hidas valokuvaaja ja hidas kamera ;)
Mou reenaa...
...tätä ei tartte reenata, koska Mouhan on tooosi söpö ;)
...näyttely poseerausta, joka yllättäen osoittautui haasteellisimmaksi ;) ...
...perusasentoa...
...maahan menoa...
...edessä istumista...
...noutoa...
Juhannuksen viettoa kuvin....
Rallia maalla...
...rallia järvessä. Siis näillähän on räpylät tassujen tilalla. Uintityyli onvarsin sulava, vasta siinä vaiheessa menee räpiköinnis, kun pitää kaverille antaa vähän kyytiä. Toisekseen nää voi vaan huvikseen läträtä vedessä. Ei meillä kukaan muu koira VAAN HUVIKSEEN ui...
...kaukaisuudessa siintää jotain...
...kuva-arvoitus: Mitä kuvassa on? ;)
...siis laituri oli jännä paikka aluksi ja niin jännäksi se kävi Eppu-papalle, kun kaikki siinä olivat, että vanhus tuupattiin järveen. Tosin ei pappa ollut siitä moksiskaan vaan ui lähimmälle rannalle nousu paikalle.
...välistä oli sitten pakko ottaa pikku-unoset, sillä eihän sitä muutoin olisi millään jaksanut...
...juhannus 2011...
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Neuvolassa...
Pingeröt olivat eilen ensimmäistä kertaa hihnassa. Testasin hihnakäyttäytymistä enne lääkäriin menoa. Ei siinä mitään, hyvin kulkivat molemmat. Sain kanssa istuttiin leikkipuiston laidalla ja katseltiin teletappien menoa. Koiruudella vain häntä heilui muksuja katsellessa. Jatkettiin siitä matkaa ja päästin koiran irti. Ehkä ihan aavistus oli jänskätyksen puolella. Mutta ensi viikolla mennään taas. Moun kohdalla olikin sitten lisämuuttujana takana tuleva koira joka jännitti enemmän kuin leikkarin lapsen. Se kehtasi vielä haukahtaa. No siinä sitten rauhoiteltiin ja katsottiin vieraan koiran menoa. Sen jälkeen katsottiin leikkipuiston väkeä ja kyllä jänskätti. Häntä oli pörhöllä. Mutta taas metsään päästessä häntäkin oli joihan normaali. Moun kanssa reenit tässä ympäristössä jatkuvat.
Mutta sitten showhun joka oli lekurissa. Mehän ei meinattu päästä klinikan ovesta sisään, kun toinen olisi mennyt niin toinen laittoi liinat kiinni. Lisäksi skootteri hujahti puolen metrin päästä takaa ohi. Ei tämä tosin pentuja häirinnyt ollenkaan. Vihdoin ja vimein eng. buldoggi Pentti pelasti meidät tilanteesta. Pentin johdolla päästiin sisälle saakka. Pennuilla ei ollut minkaanlaisia ennakkoasenteita turparullakoiraa kohden. Toinen vain tuhisi ja kaverit seurasivat sitä. Siätiloissa tapahtui toisinta mennäkkö vai eikö mennä. No minä otin yhden pennun kainaloon ja lääkäri toisen niin päästiinhän me tutkimushuoneeseen. Siellä nämä makasivat lattialla kuin ellun kanat.
Painoa Sanilla 13,7 kg ja Moulla 14,5 kg, sopusuhtaisia kakaroita. Olemme syöneet tämän viikon ajan siis kolme ruokaa/ päivä. Molemmilla kaikki kunnossa. Moulla myös riisinjyvät paikoillaan. Sanilla verikoearvot ok. Moulla vielä hieman koholla. Ovat toki laskeneet siitä mitä olivat. Saatiin siis uusi antibioottikuuri ja uusintakäynti viikon päähän. Sani sai rokotukset ja passin. Siis mitenkään ulkoisesti ei voi Mousta nähdä että jotain olisi, vain verikoe sen paljasti. Kumpikaan ei tällä kertaa tykännyt verikokeen ottamisesta.
Laskua maksaessa piti hieman kommentoida odotustilassa oleville koirille. Mutta ei nämä aristelleen yhtään. Makoilivat sitten keskellä lattiaa. Ovesta päästiin kyllä ulos hieman nopsempaan kuin tullessa. Kiitos herrasmiehelle oven aukaisusta :)
Mutta nyt lähdetään jussinn viettoon mökille. Katotaan jos saataisinn otettua kivoja kuvia...
Mutta sitten showhun joka oli lekurissa. Mehän ei meinattu päästä klinikan ovesta sisään, kun toinen olisi mennyt niin toinen laittoi liinat kiinni. Lisäksi skootteri hujahti puolen metrin päästä takaa ohi. Ei tämä tosin pentuja häirinnyt ollenkaan. Vihdoin ja vimein eng. buldoggi Pentti pelasti meidät tilanteesta. Pentin johdolla päästiin sisälle saakka. Pennuilla ei ollut minkaanlaisia ennakkoasenteita turparullakoiraa kohden. Toinen vain tuhisi ja kaverit seurasivat sitä. Siätiloissa tapahtui toisinta mennäkkö vai eikö mennä. No minä otin yhden pennun kainaloon ja lääkäri toisen niin päästiinhän me tutkimushuoneeseen. Siellä nämä makasivat lattialla kuin ellun kanat.
Painoa Sanilla 13,7 kg ja Moulla 14,5 kg, sopusuhtaisia kakaroita. Olemme syöneet tämän viikon ajan siis kolme ruokaa/ päivä. Molemmilla kaikki kunnossa. Moulla myös riisinjyvät paikoillaan. Sanilla verikoearvot ok. Moulla vielä hieman koholla. Ovat toki laskeneet siitä mitä olivat. Saatiin siis uusi antibioottikuuri ja uusintakäynti viikon päähän. Sani sai rokotukset ja passin. Siis mitenkään ulkoisesti ei voi Mousta nähdä että jotain olisi, vain verikoe sen paljasti. Kumpikaan ei tällä kertaa tykännyt verikokeen ottamisesta.
Laskua maksaessa piti hieman kommentoida odotustilassa oleville koirille. Mutta ei nämä aristelleen yhtään. Makoilivat sitten keskellä lattiaa. Ovesta päästiin kyllä ulos hieman nopsempaan kuin tullessa. Kiitos herrasmiehelle oven aukaisusta :)
Mutta nyt lähdetään jussinn viettoon mökille. Katotaan jos saataisinn otettua kivoja kuvia...
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
pingeröt...
Lenkkeiltiin taasen leikkikentän ympäri. Sanin aikaan siellä ei ollut ketään, mutta siitä huolimatta piti hieman pälyillä olisiko siellä joku. Lelua Sani kantoi hienosti, mutta en taaskaan kerennyt ottamaan sitä pois ennen kuin se sylkäisi sen. No tämä saattaa teettää hieman töitä... Pikkujälki pihalla, tehtynä pinaattiletulla. Hieman aaltoliikettä, mutta nenu pysyi koko ajan maassa.
Moun aikaan leikkikentällä oli pari kollia tupakalla ja nämä aiheuttivat hännän pörhistymisen. Kuitenkin tästä päästiin yli, kun tultiin metsään. Mouhan kantaa lelua niin hienosti ja jos se sattuu vahingossa tippumaan niin nostaa itse uudestaan. Mou taas jäljestää jälki jalkojen välissä namilta toiselle :)
Muuan suhteen olemme siirtyneet siis kolmeen ruokaan ja ei siitä huolimatta välttämättä kaikki mene. Mutta eivät nuo taida nälässä olla...
Hapankorpun syöminen on pennuista varsin kivaa. Siinä vaiheessa kun Sani on pari haukkua ottanut on Mou jo omansa syönyt ja vie röyhkeästi siskonsa eväät. Tosin Mou saattaa mennä Epunkin kupille, jos huonosti käy. Eikä Eppu sano mitään. Ninon ja Sissyn kupille pennut eivät yritä. Tai Sissyn kupille toinen yritti kerran, mutta Sissy laittoi kakaran ruotuun ja takasi näin kuppirauhan itselleen.
Moun aikaan leikkikentällä oli pari kollia tupakalla ja nämä aiheuttivat hännän pörhistymisen. Kuitenkin tästä päästiin yli, kun tultiin metsään. Mouhan kantaa lelua niin hienosti ja jos se sattuu vahingossa tippumaan niin nostaa itse uudestaan. Mou taas jäljestää jälki jalkojen välissä namilta toiselle :)
Muuan suhteen olemme siirtyneet siis kolmeen ruokaan ja ei siitä huolimatta välttämättä kaikki mene. Mutta eivät nuo taida nälässä olla...
Hapankorpun syöminen on pennuista varsin kivaa. Siinä vaiheessa kun Sani on pari haukkua ottanut on Mou jo omansa syönyt ja vie röyhkeästi siskonsa eväät. Tosin Mou saattaa mennä Epunkin kupille, jos huonosti käy. Eikä Eppu sano mitään. Ninon ja Sissyn kupille pennut eivät yritä. Tai Sissyn kupille toinen yritti kerran, mutta Sissy laittoi kakaran ruotuun ja takasi näin kuppirauhan itselleen.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Ukkostaa...
No, niinhän tuo yrittää nostattaa ukonilmaa, mutta ei taida kuitenkaan onnistua. Jytinää oli jonkin verran ja molempia jänskätti hieman, kun ulkona oltiin. Namin syönnillä ja lepertelyllä näistä selvittiin. Sitten pystyi painimaan, vaikka vähän jytisikin.
Yksitellen taas molemmat lenkille ja "reeneihin". Mou oli ekana ja nyt mentiin vain leikkikentän sivu. Paikalla oli taas teletappijengi. Muutamat niistä Moun nähdessään lähtivät juoksemaan kohti, mutta pysäytin ne sanomalla että älkää tehkö mitään. Moun häntä oli jo pörhöllä ja heilui hieman. Kyllä sitä olisi kiinnostanut, mutta kutsusta tuli luokse. Useita luoksetuloja lyhyestä matkasta saatiin tehtyä. Lisäksi eteen istumista ja katsekontaktia. Ukkonenkin jyrähteli, mutta rapsuttelu ja namit auttoivat. Sitten päästiin polulle, jota pitkin isot olivat lenkkeilleet niin jäljestykseksi se meni niin kuin aina ennenkin. Matonkudelelua kannettiin taas varsin polleana. Teletapit olivatkin vallanneet metsän ja niin hidastimme vauhtia, että ehtisivät alta pois. Kutsuin Mouta luokse ja pienen mietinnän jälkeen se tulikin voi että pentu sai kuhuja ja samalla harjoiteltiin luovutusta vaihtokauppa periaatteella. Lelun sai sitten takaisin ja portilla taas tehtiin vaihtokauppoja. Olipas hyvät harjoitukset.
Toisella kierroksella sitten Sani. Teletapit tekivät lähtöä ja yksi tulikin meidän suuntaan rattaiden kanssa. Siinä sitä istutiin ja katseltiin heidän menoa ja syötiin namia. Kentällä otin pakolähtöjä, jotta saatiin luoksetuloja. Sanihan tuli hippulat vinkuen perästä, kurvaten eteen istumaan. Neidin jäädessä nuuhkimaan menin hieman piiloon. Meinasi painella ohi, mutta ominaishajuni pysätti oikealle kohdalle. Ukkonen jyrisi myös meidän reissulla, mutta nameilla, rapsutuksilla ja puhumisella on ihmeellinen voima. Jäljestystä harrastettiin myös tällä reissulla. Matonkudelelua kannettiin antenni pystyssä, mutta tiputettiin se portilla. Hitsi se on vissiin jo parista karrasta oppinut, että nyt saa namia. Pitää keksiä tähän jotakin muuta. tehtiin lopuksi istumisia eteen ja sivulle.
Lopuksi molemmat vetivät hepulirallia ympäri pihaa. Putkikin alkaa olla huonossa kunnossa reikiä täynnä. Tosin ei mene enää kauan, kun pingeröt eivät sinne mahdu. Mutta tokokoiran ura on korkattu molemmilla...kantoivat hienosti metallista noutokapulaa. Eikä kumpikaan ollut sitä mieltä että yök!
Yksitellen taas molemmat lenkille ja "reeneihin". Mou oli ekana ja nyt mentiin vain leikkikentän sivu. Paikalla oli taas teletappijengi. Muutamat niistä Moun nähdessään lähtivät juoksemaan kohti, mutta pysäytin ne sanomalla että älkää tehkö mitään. Moun häntä oli jo pörhöllä ja heilui hieman. Kyllä sitä olisi kiinnostanut, mutta kutsusta tuli luokse. Useita luoksetuloja lyhyestä matkasta saatiin tehtyä. Lisäksi eteen istumista ja katsekontaktia. Ukkonenkin jyrähteli, mutta rapsuttelu ja namit auttoivat. Sitten päästiin polulle, jota pitkin isot olivat lenkkeilleet niin jäljestykseksi se meni niin kuin aina ennenkin. Matonkudelelua kannettiin taas varsin polleana. Teletapit olivatkin vallanneet metsän ja niin hidastimme vauhtia, että ehtisivät alta pois. Kutsuin Mouta luokse ja pienen mietinnän jälkeen se tulikin voi että pentu sai kuhuja ja samalla harjoiteltiin luovutusta vaihtokauppa periaatteella. Lelun sai sitten takaisin ja portilla taas tehtiin vaihtokauppoja. Olipas hyvät harjoitukset.
Toisella kierroksella sitten Sani. Teletapit tekivät lähtöä ja yksi tulikin meidän suuntaan rattaiden kanssa. Siinä sitä istutiin ja katseltiin heidän menoa ja syötiin namia. Kentällä otin pakolähtöjä, jotta saatiin luoksetuloja. Sanihan tuli hippulat vinkuen perästä, kurvaten eteen istumaan. Neidin jäädessä nuuhkimaan menin hieman piiloon. Meinasi painella ohi, mutta ominaishajuni pysätti oikealle kohdalle. Ukkonen jyrisi myös meidän reissulla, mutta nameilla, rapsutuksilla ja puhumisella on ihmeellinen voima. Jäljestystä harrastettiin myös tällä reissulla. Matonkudelelua kannettiin antenni pystyssä, mutta tiputettiin se portilla. Hitsi se on vissiin jo parista karrasta oppinut, että nyt saa namia. Pitää keksiä tähän jotakin muuta. tehtiin lopuksi istumisia eteen ja sivulle.
Lopuksi molemmat vetivät hepulirallia ympäri pihaa. Putkikin alkaa olla huonossa kunnossa reikiä täynnä. Tosin ei mene enää kauan, kun pingeröt eivät sinne mahdu. Mutta tokokoiran ura on korkattu molemmilla...kantoivat hienosti metallista noutokapulaa. Eikä kumpikaan ollut sitä mieltä että yök!
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Sataa, sataa ropisee....
Kun kerran koirat on lenkitettävä niin mikäs siinä, vaikka taivaalta tulisi tiskirättejä tai vanhoja mummoja ;)
Ekaks isot oli lenkillä vasisateessa, sitten pienet vuorotellen. Pihamme takana olevalla leikkikentällä oli pari perhepäivähoitajaa lapsineen, joten lenkkimme kulki leikkikentän vierustaa pitkin. Sani oli koko ajan irti. Jäi välistä kuulostelemaan ja katsomaan mitä leikkärillä puuhataan. Mutta mikä parasta tuli joka kerta kun kutsuin sitä. Vielä yksi haaste oli, kun mies sateenvarjon ja rattaiden kanssa tuli vastaan. tosin men väistimme hieman sivuun ja näin taas ihmeteltiin ohi meneviä. Koiruus tuli taas kutsusta luokse. Lopulenkistä annoin matonkudelelun jota Sani aluksi vaan katsoi, sitten se nappasi lelun suuhunsa ja niin antenni pystyssä lelu kuljetettiin kotia saakka. Portilla silittelin koiraa, sanoin kiitos ja tehtiin vaihtokauppa. Sani on mennyt huiman hyppäyksen luoksetuloissa eteen päin. Pihallakin se tulee hippulat vinkuen paikalle ja aina, aina luoksetulosta saa palkkaa.
Sitten vuoroon Mou. Tosin leikkikentän lapset olivat jo poistumasta, mutta arvelin, että mennään Moun kanssa katsomaan niiden perään. Mousta kuitenkin puoli tusinaa teletappia puettuina sadevaatteisiin oli hieman epäilyttävää. Senpä vuoksi hänta olikin mutkalla ja pieni koira yritti kovasti pohtia miten tilanteesta selviäisi pois. Siitä näki selvästi, että se olisi halunnut mennä vauhdilla takaisin kotiin, mutta kehujen ja kannustuksen saattelemana se jatkoi matkaa. Vähän vielä kuitenkin leikkikentän väki kaiversi mieltä. Polulle päästyä Mou oli taas oma itsensä. Se nappasi lelun suuhunssa ja teki aivan yhtä loistavan kantamisharjoituksen kuin siskonsakin :)
Koskapa leikkikentällä on aina samoihin aikoihin porukkaa satoi tai paistoi taidampa hyvödyntää sitä useammin. Nyt pingeröt ovat parkkeeranneet takaportaalle iltapäiväunille. Ovat siinä sen verran sateen suojassa etteivät kastu.
Ekaks isot oli lenkillä vasisateessa, sitten pienet vuorotellen. Pihamme takana olevalla leikkikentällä oli pari perhepäivähoitajaa lapsineen, joten lenkkimme kulki leikkikentän vierustaa pitkin. Sani oli koko ajan irti. Jäi välistä kuulostelemaan ja katsomaan mitä leikkärillä puuhataan. Mutta mikä parasta tuli joka kerta kun kutsuin sitä. Vielä yksi haaste oli, kun mies sateenvarjon ja rattaiden kanssa tuli vastaan. tosin men väistimme hieman sivuun ja näin taas ihmeteltiin ohi meneviä. Koiruus tuli taas kutsusta luokse. Lopulenkistä annoin matonkudelelun jota Sani aluksi vaan katsoi, sitten se nappasi lelun suuhunsa ja niin antenni pystyssä lelu kuljetettiin kotia saakka. Portilla silittelin koiraa, sanoin kiitos ja tehtiin vaihtokauppa. Sani on mennyt huiman hyppäyksen luoksetuloissa eteen päin. Pihallakin se tulee hippulat vinkuen paikalle ja aina, aina luoksetulosta saa palkkaa.
Sitten vuoroon Mou. Tosin leikkikentän lapset olivat jo poistumasta, mutta arvelin, että mennään Moun kanssa katsomaan niiden perään. Mousta kuitenkin puoli tusinaa teletappia puettuina sadevaatteisiin oli hieman epäilyttävää. Senpä vuoksi hänta olikin mutkalla ja pieni koira yritti kovasti pohtia miten tilanteesta selviäisi pois. Siitä näki selvästi, että se olisi halunnut mennä vauhdilla takaisin kotiin, mutta kehujen ja kannustuksen saattelemana se jatkoi matkaa. Vähän vielä kuitenkin leikkikentän väki kaiversi mieltä. Polulle päästyä Mou oli taas oma itsensä. Se nappasi lelun suuhunssa ja teki aivan yhtä loistavan kantamisharjoituksen kuin siskonsakin :)
Koskapa leikkikentällä on aina samoihin aikoihin porukkaa satoi tai paistoi taidampa hyvödyntää sitä useammin. Nyt pingeröt ovat parkkeeranneet takaportaalle iltapäiväunille. Ovat siinä sen verran sateen suojassa etteivät kastu.
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
kuvapläjjäys tältä päivältä....
"Raskaan työn raatajat"
"Sani"
"Me taas"
"Hurjan cockerin alamaiset ;) "
"Mou thö mään"
"Sisko ja sen veli"
Passikuvat tulossa ensiviikolla, samoin seisotuskuvat ;)
Pingeröt jäljellä...
Niin en sitten saanut kameraa käyntiin, että olisin voinut todistusaineistoa laittaa näkyviin. Molemmilla noin viiden metrinjäljet. Molemmat olivat vähän ihmeissään valjaista, mutta kun töitä ryhdyttiin tekemään ei kumpikaan valjaita edes muistanut. Sanin kanssa sössötin ehkä vähän liikaa, vähempikin kehuminen olisi riittänyt. Aikas hyvin meni ja korjasi itse jos meinasi mennä sivuun. Tässä tapauksessa kuljin vielä itse aika kyykyssä. Vähitellen lamppu alkaa kirkastua Sanilla ei välttämättä minulla. Lopussa oleva lelu ei sitten kiinostanut ollenkaan. Jälki oli tuore eli tein ja heti perään ajoin sen. Jep tiedetään, että silloin se on vaikeampaa koiralle, kuin vanhan jäljen ajaminen. Mutta tavoitteena onkin saada nenä maassa ajava koira, joka ajaa laahaus,- veri -ja tossujälkeä. Ensi kerralla pidennetään jälkeä ja hieman myös namien väliä.
Mou laittoi jo siskon jäljen kohdalla nenän maahan. Moun kanssa kuljin vierellä, enkä kyykyssä. Myöskään Mouta ei lelu kiinnostanut yhtään. Mou jäljesti tarkasti eikä poikennut siltä mihinkään.
Molempien jälki kulki sammalpohjaisella, metsäautouralla.
Tässä nähdään myös sisarusten ero. Sani voi käydä haistelemassa siellä tai täällä ja tulla takaisin. Mou kulkee uskollisesti latu-uraa pitkin ilman, että koukkaisi muualla.
Aamun ruokailu hoidettiin myös metsässä, joskaan ruoka ei tehnyt kovin hyvin kauppaansa. Lisähöysteenä kuultiin jonkin pyssyn pauketta, kun varuskunnan ampumarata oli siinä vieressä. Eipä pauke vaikuttanut pingeröihin mitenkään.
Mou laittoi jo siskon jäljen kohdalla nenän maahan. Moun kanssa kuljin vierellä, enkä kyykyssä. Myöskään Mouta ei lelu kiinnostanut yhtään. Mou jäljesti tarkasti eikä poikennut siltä mihinkään.
Molempien jälki kulki sammalpohjaisella, metsäautouralla.
Tässä nähdään myös sisarusten ero. Sani voi käydä haistelemassa siellä tai täällä ja tulla takaisin. Mou kulkee uskollisesti latu-uraa pitkin ilman, että koukkaisi muualla.
Aamun ruokailu hoidettiin myös metsässä, joskaan ruoka ei tehnyt kovin hyvin kauppaansa. Lisähöysteenä kuultiin jonkin pyssyn pauketta, kun varuskunnan ampumarata oli siinä vieressä. Eipä pauke vaikuttanut pingeröihin mitenkään.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
lauantaita...
Mou: Kuinka opetat koiralle luoksetuloa, kun ei se edes irtoa mihinkään. Tosin tässä ei ole omena kyllä kauas puusta pudonnut. Istumista ja maahan menoa. Istuu kuin tatti eteen tarjoaa sitä itse. Lenkilläkin kiepsahtaa eteen istumaan. De javú vaan...Luoksetulo on aikas hanskassa ainakin omassa pihassa ja omien parissa sekä lenkillä, jossa ei ole häiriötekijöitä. Viiden metrin jälki omalla pihanurmikolla. Nenä maahan ja menoksi. Kuljen siinä mukana vierellä, mutta ohjata ei tartte. Istuminen sivulla ei oikein onnistu kun pylly lenkottaa ihan kierossa. Askel seuraamista imuttamalla aloitettiin tänään. Mitäpä pieni lättynen ei pinaattiletun eteen tekis....
Sani: Luoksetuloa voi hyvinkin opettaa, kun neiti jää aina haistelemaan hyviä juttuja. Ei paljoa, mutta ero on Mouhun selvä. Hyvin kuitenkin tulee, tässä on tapahtunut huima edistyminen. lenkillä katsottiin tarkasti, kun yksi täti meni ohi. Siis tää oli varmaan ensimmäinen ihminen joka ei notarannut Sania mitenkään. Yhdessä kyykittiin, eikä namitkaan edes maistuneet. Istuminen onnistuu niin edessä kuin sivullakin. Askel seuramista imuttamalla. Jäljellä lähtee lainehtimaan, mutta palaa takaisin, kun näyttää kädellä, että täällä.
Siis nämä pari jälkeä, mitkä ollaan pihalla tehty on menty niin ettei pennuilla ole ollut valjaita eikä liinaa.
Tämä jälkeen viljelin nurtsiin pinaattilettuja ja laitoin isot eli Sissyn ja Ninon etsimishommiin. Nino laittoi nenän heti maahan ja Sissy laukkasi pää viidentenä jalkana ekeksi enimmät höyryt pois. Mitä tekikään pieni Sani. Rauhallisesti nenä maassa etsi letun paloja, voi ihanuus.
Sitten nämä kaksi napittavat minun edessä tyyliin mitäs sitten tehdään, tehdäänhän me jotain, tehdäänhän?
Uimataitoa ei olla vielä testattu mutta pakko näiden on pinnalla kestää sillä sellaiset krooliliikkeet on niin juomakupissa kuin taasassakin...
Sani: Luoksetuloa voi hyvinkin opettaa, kun neiti jää aina haistelemaan hyviä juttuja. Ei paljoa, mutta ero on Mouhun selvä. Hyvin kuitenkin tulee, tässä on tapahtunut huima edistyminen. lenkillä katsottiin tarkasti, kun yksi täti meni ohi. Siis tää oli varmaan ensimmäinen ihminen joka ei notarannut Sania mitenkään. Yhdessä kyykittiin, eikä namitkaan edes maistuneet. Istuminen onnistuu niin edessä kuin sivullakin. Askel seuramista imuttamalla. Jäljellä lähtee lainehtimaan, mutta palaa takaisin, kun näyttää kädellä, että täällä.
Siis nämä pari jälkeä, mitkä ollaan pihalla tehty on menty niin ettei pennuilla ole ollut valjaita eikä liinaa.
Tämä jälkeen viljelin nurtsiin pinaattilettuja ja laitoin isot eli Sissyn ja Ninon etsimishommiin. Nino laittoi nenän heti maahan ja Sissy laukkasi pää viidentenä jalkana ekeksi enimmät höyryt pois. Mitä tekikään pieni Sani. Rauhallisesti nenä maassa etsi letun paloja, voi ihanuus.
Sitten nämä kaksi napittavat minun edessä tyyliin mitäs sitten tehdään, tehdäänhän me jotain, tehdäänhän?
Uimataitoa ei olla vielä testattu mutta pakko näiden on pinnalla kestää sillä sellaiset krooliliikkeet on niin juomakupissa kuin taasassakin...
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Klinikka tutuksi...
Tarinan osa I
Mou yritti ja yritti tikistellä kakka, mitään ei kuitenkaan lopuksi tullut. Sitten tuli aivan järkyttävän isot yrjöt. Tässä vaiheessa aloin jo soitella lääkäriin. Ohjeeksi tuli nesteyttäminen, koska Mou ei enää syönyt eikä juonut. Sehän se vasta mielenkiintoista on viiden millin ruiskulla nesteen laittaminen koiraan. Parasta oli että yhdessä vaiheessa huomasin, että nesteytän Sania :D Lopulta tulin siihen tulokseen, että nyt lähdetään lääkäriin ja niin mentiin hippulat vinkuen kohti klinikkaa. Siellä Mou pääsi heti tiputukseen. Lisäksi otettiin pieni veren kuva ja vielä kaiken lisäksi rötgenkuva, jos masusta löytyisi joku kuulumaton esine. Kuvista löytyi vain kakkaa ja kaasua. Valkosolut koholla ja punasolut alhaalla. Suonen sisäisesti antibioottia ja lääkettä joka estää oksentamisen tai jos todella oksettaa niin mikään ei sitten pidättele. 10 päivän antibioottikuuri. Mouhan piristyi varsin nopeasti, tosin tippakin meni suht rivakasti. Kanyyli jätettiin jalkaan siltä varalta jos joudutaan tulemaan aamulla uudestaan.
Seuraavana päivänä otettiin rauhallisesti, eikä ulkoiltu muutoin kuin käytiin tarpeilla. Kanyylinkin sain otettua itse pois. Siitä olen oikeasti ylpeä itsestäni minä veri- ja neulakammoinen ihmispoloinen. Mouhan porskutti sitten entiseen malliinsa, eikä mitään oireita ole tullut takaisin. Verikokeissa käydään sitten rokotusten yhteydessä, jotta nähdään, että lääkkeet ovat purreet.
Meni viikonloppu ja tuli maanantai ja niin päästään tarinan toiseen osaan. Maanantain vastaisena yönä Sani teki lukemattomia kakkoja niin sisälle kuin uloskin. Ruoka ei maistunut ollenkaan, söi kuitenkin muutaman murun kädestä. Tosin oksenti ne sitten pois. Vettä otti vähän. Minä olin sitten pennun kanssa heti kahdeksalta klinikalla. Tiputukseen vaan ja niin nuokuttiin viisi tuntia siellä. Tippu meni paljon hitaammin kuin edellisellä viikolla. Sani nukkui koko ajan, teki tosin muutamat kakkayritelmät sisälle. Olisi halunnut ulos, mutta miten sitä tipan kanssa mihinkään lähdetään. Samat lääkkeet suoneen kuin Moullakin ja sama lääkekuuri. Uusinta verikokeet sitten rokotusten yhteydessä. Matokuuri tulee antaa vasta rokotusten jälkeen eikä päällekkäin nyt lääkekuurin kanssa, sillä verikokeessa ei näkynyt matoja kummallakaan. Sanikin on nyt iloinen ja pirteä oma itsensä.
Mou yritti ja yritti tikistellä kakka, mitään ei kuitenkaan lopuksi tullut. Sitten tuli aivan järkyttävän isot yrjöt. Tässä vaiheessa aloin jo soitella lääkäriin. Ohjeeksi tuli nesteyttäminen, koska Mou ei enää syönyt eikä juonut. Sehän se vasta mielenkiintoista on viiden millin ruiskulla nesteen laittaminen koiraan. Parasta oli että yhdessä vaiheessa huomasin, että nesteytän Sania :D Lopulta tulin siihen tulokseen, että nyt lähdetään lääkäriin ja niin mentiin hippulat vinkuen kohti klinikkaa. Siellä Mou pääsi heti tiputukseen. Lisäksi otettiin pieni veren kuva ja vielä kaiken lisäksi rötgenkuva, jos masusta löytyisi joku kuulumaton esine. Kuvista löytyi vain kakkaa ja kaasua. Valkosolut koholla ja punasolut alhaalla. Suonen sisäisesti antibioottia ja lääkettä joka estää oksentamisen tai jos todella oksettaa niin mikään ei sitten pidättele. 10 päivän antibioottikuuri. Mouhan piristyi varsin nopeasti, tosin tippakin meni suht rivakasti. Kanyyli jätettiin jalkaan siltä varalta jos joudutaan tulemaan aamulla uudestaan.
Seuraavana päivänä otettiin rauhallisesti, eikä ulkoiltu muutoin kuin käytiin tarpeilla. Kanyylinkin sain otettua itse pois. Siitä olen oikeasti ylpeä itsestäni minä veri- ja neulakammoinen ihmispoloinen. Mouhan porskutti sitten entiseen malliinsa, eikä mitään oireita ole tullut takaisin. Verikokeissa käydään sitten rokotusten yhteydessä, jotta nähdään, että lääkkeet ovat purreet.
Meni viikonloppu ja tuli maanantai ja niin päästään tarinan toiseen osaan. Maanantain vastaisena yönä Sani teki lukemattomia kakkoja niin sisälle kuin uloskin. Ruoka ei maistunut ollenkaan, söi kuitenkin muutaman murun kädestä. Tosin oksenti ne sitten pois. Vettä otti vähän. Minä olin sitten pennun kanssa heti kahdeksalta klinikalla. Tiputukseen vaan ja niin nuokuttiin viisi tuntia siellä. Tippu meni paljon hitaammin kuin edellisellä viikolla. Sani nukkui koko ajan, teki tosin muutamat kakkayritelmät sisälle. Olisi halunnut ulos, mutta miten sitä tipan kanssa mihinkään lähdetään. Samat lääkkeet suoneen kuin Moullakin ja sama lääkekuuri. Uusinta verikokeet sitten rokotusten yhteydessä. Matokuuri tulee antaa vasta rokotusten jälkeen eikä päällekkäin nyt lääkekuurin kanssa, sillä verikokeessa ei näkynyt matoja kummallakaan. Sanikin on nyt iloinen ja pirteä oma itsensä.
torstai 16. kesäkuuta 2011
muutama lisäkuva...
"Pötkö rivit"
"Ei mitään uutta uutisissa!"
"Väinö piilossa"
"Taivutappa ittes tähän asentoon!!
"Kirjahyllyn koiria"
"Reeniä"...
Pentujen kanssa ollaan jotakin puuhasteltu. Tosin tuntuu etten ehdi mitään ja aika menee vaan ihan hukkaan. Parhaimmat oppimisen viikot on menetetty....
Mitäpä ollaan sitten tehty: Istumista niin ruokakupin kanssa kuin muutoinkin. Istumista edessä ja sivulla. Nyt olen sen verran viisas, että opetan istumisen eteen, ihan vaan sen takia, jos joskus pk-puolelle erehtyy...namin avulla tätä on tehty ja onnistuu kivasti. Suorilta jaloilta maahan menoa, namin avulla tämä onnistuu hyvin molemmilta. Tosin lonkka-asentoon saattaa jompi kumpi silloin tällöin mennä. Onneksi ihmisellä on kaksi kättä, joten nämä onnistuu yhtä aikaa molempien kanssa. Tosin on näitä tehty myös erikseenkin.
Luoksetuloja niin pihalla kuin metsässäkin. Sopivassa vireessä luoksetuloa on hieman vaikea opettaa, kun perästä tulevat.
Damin kanssa kantamista. Hieman saalisvietin nostoa ja sittendamin perään. En suinkaan heitä damia vaan vien sen pennun "ulottumattomiin". Mou on ollut innokkaampi parilla kerralla. Sanin vireystaso on tässä vaihdellut.
Tänään molemmat kävivät isojen poikien lenkillä. Varsin mukavasti kulkevat irti mukana. Portista meno oli varsinainen show. Sanille kun laittoi hihnan niin neiti roikkui remmissä ja veti just toiseen suuntaan. No päästiin me kuitenkin tien yli. Mou kulki kuin vanha tekijä hihnassa. Että tälläistä...Meidän pitää vissiin Sanin kanssa reenata ennen pentukurssia tuota hihnassa oloa...
Mitäpä ollaan sitten tehty: Istumista niin ruokakupin kanssa kuin muutoinkin. Istumista edessä ja sivulla. Nyt olen sen verran viisas, että opetan istumisen eteen, ihan vaan sen takia, jos joskus pk-puolelle erehtyy...namin avulla tätä on tehty ja onnistuu kivasti. Suorilta jaloilta maahan menoa, namin avulla tämä onnistuu hyvin molemmilta. Tosin lonkka-asentoon saattaa jompi kumpi silloin tällöin mennä. Onneksi ihmisellä on kaksi kättä, joten nämä onnistuu yhtä aikaa molempien kanssa. Tosin on näitä tehty myös erikseenkin.
Luoksetuloja niin pihalla kuin metsässäkin. Sopivassa vireessä luoksetuloa on hieman vaikea opettaa, kun perästä tulevat.
Damin kanssa kantamista. Hieman saalisvietin nostoa ja sittendamin perään. En suinkaan heitä damia vaan vien sen pennun "ulottumattomiin". Mou on ollut innokkaampi parilla kerralla. Sanin vireystaso on tässä vaihdellut.
Tänään molemmat kävivät isojen poikien lenkillä. Varsin mukavasti kulkevat irti mukana. Portista meno oli varsinainen show. Sanille kun laittoi hihnan niin neiti roikkui remmissä ja veti just toiseen suuntaan. No päästiin me kuitenkin tien yli. Mou kulki kuin vanha tekijä hihnassa. Että tälläistä...Meidän pitää vissiin Sanin kanssa reenata ennen pentukurssia tuota hihnassa oloa...
Kuvia vielä ajalta, jolloin kaikki oli yhes koos...
"Liikkis"
"Syrämiä"
Uni yllätti Ekku-pojan kesken kaiken :)
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Pentujen puolella sattuu ja tapahtuu...
Elikkäs Vinha eli Väinö muutti Lahteen. On se vain huomattava ero, jos on kaksi pentua verrattuna kolmeen. Kolme kun saattoi lähteä vähän suuntaan jos toiseenkin.
Edelleen kotona on siis Extreme Enckell eli Mou. Mou tuntee hyvin nimensä ja tulee kutsuttaessa luokse. Sillä on sama "apinan raivo" damiin kuin kanidamiinkin. Tekee mitä vain pyydetään. On erittäin ohjaaja sidonnainen pentu. Miellyttämisen haluinen. Siis kaikin puolin helppo. Helposti koulutettava ja motivoitava.
Sani taasen on itsenäisempi. Luoksetulo ei ole läheskään yhtä hallinnassa kuin veljellä. On toki miellyttämisen haluinan ja reeni-intoa piisaa. En tiedä onko tuo itsenäisyys hyvä juttu. Luoksetulon kun saa kohdilleen, niin sitten ei tuo itsenäisyys haittaa niin paljon.
Molempien pentujen motto on: "Mitä tänään tehtäisiin? ;)
Se alkaa vaan olla tuo meidän takametsäkin jo "kaluttu" loppuun. Reviiriä pitäisi päästä laajentamaan. Toki sitä on laajennettu metsälenkin yhteydessä naapurien pihaan. Mitäs ovat pensasaidan laittaneet.
Pennut ovat käyneet tutustumassa yläkertaan. Sania hieman jänskätti, mutta marsalkka Mou paineli tuttuun tyyliinsä, että ai tällänen mesta täällä! Huvittavaa on, että pennut saattavat mennä omaan huoneeseen nukkumaan, kun portti on auki.
Suihkuun tutustuttiin lämpimillä ilmoilla ja nytpä ei voi enää pesuhuoneen ovea jättää auki, sillä sieltä löytyy kaksi innokasta suihkussa läträäjää.
Sanin ehdoton bravuuri on pentuhuoneen portin aukaiseminen. Uskomatonta mutta omin silmin todistettu ;)
Seuraavaksi tuleekin kirjoittaa reenaamisesta ja klinikka käynneistä.
ps. viikko sitten Mou painoi 11,4 kg ja Sani painoi tämän viikon maanantaina 11,2 kg. Molemmat syövät noin viilipurkillisen verran/ ruokailu. Ruoka maistuu hyvin.
Edelleen kotona on siis Extreme Enckell eli Mou. Mou tuntee hyvin nimensä ja tulee kutsuttaessa luokse. Sillä on sama "apinan raivo" damiin kuin kanidamiinkin. Tekee mitä vain pyydetään. On erittäin ohjaaja sidonnainen pentu. Miellyttämisen haluinen. Siis kaikin puolin helppo. Helposti koulutettava ja motivoitava.
Sani taasen on itsenäisempi. Luoksetulo ei ole läheskään yhtä hallinnassa kuin veljellä. On toki miellyttämisen haluinan ja reeni-intoa piisaa. En tiedä onko tuo itsenäisyys hyvä juttu. Luoksetulon kun saa kohdilleen, niin sitten ei tuo itsenäisyys haittaa niin paljon.
Molempien pentujen motto on: "Mitä tänään tehtäisiin? ;)
Se alkaa vaan olla tuo meidän takametsäkin jo "kaluttu" loppuun. Reviiriä pitäisi päästä laajentamaan. Toki sitä on laajennettu metsälenkin yhteydessä naapurien pihaan. Mitäs ovat pensasaidan laittaneet.
Pennut ovat käyneet tutustumassa yläkertaan. Sania hieman jänskätti, mutta marsalkka Mou paineli tuttuun tyyliinsä, että ai tällänen mesta täällä! Huvittavaa on, että pennut saattavat mennä omaan huoneeseen nukkumaan, kun portti on auki.
Suihkuun tutustuttiin lämpimillä ilmoilla ja nytpä ei voi enää pesuhuoneen ovea jättää auki, sillä sieltä löytyy kaksi innokasta suihkussa läträäjää.
Sanin ehdoton bravuuri on pentuhuoneen portin aukaiseminen. Uskomatonta mutta omin silmin todistettu ;)
Seuraavaksi tuleekin kirjoittaa reenaamisesta ja klinikka käynneistä.
ps. viikko sitten Mou painoi 11,4 kg ja Sani painoi tämän viikon maanantaina 11,2 kg. Molemmat syövät noin viilipurkillisen verran/ ruokailu. Ruoka maistuu hyvin.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Melkein lomalla...
Kesäloma häämöttää jo ihan oven takana....Päivittää en ole ehtinyt aikoihin, vaikka aihetta olisikin ollut. Pennut vievät kyllä kaiken ajan minkä työpäivältä jää.
Reilut pari viikkoa sitten pennuilla oli terveystarkastastus, jossa ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Chrisse ja Anu vierailivat viikonlopun ajan ja suurin urakka olikin pentujen kuvaaminen, joka loppujen lopuksi onnistui ihan hyvin. Niistäkin minulla on vino pino kuvia, mutta tarkoitus on tehdä niistä oma kansio, jossa on pennun ja omistajien kuvat on.
Pentujen kanssa on ulkoiltu paljon, säässä kuin säässä ja eipä näytä nuita sadekeli haittaavan mitenkään.
Pihamaalla on tehty puutarhahommia. Vattupensaat tuli karsittua, mansikan taimnet syötyä ja kovasti viinimarjapensas yrittää juurineen nousta maasta irti.
Penneleistä kolme on jo maailmalla iso tyttö "Ronja" Jokioisilla, iso poika "Ekku" Lappeenrannassa ja "Mantti"-poika "Roni" Kokkolassa.
Pieni poika on saanut nimen "Vinha", syystä että penneliino penneloi todella vauhdikkaasti paikasta toiseen. Sanoisinko hieman kujeileva ja vallaton kaveri. Mutta namilla käy tosi hyvin. Mou on edelleen Mou ja tunnistaa todella hyvin nimensä. Pikku tytöstä tuli sitten piiiiiiiiiiiiiitkien neuvottelujen "Sani", joka on myös oppinut nimensä. Kanidami kiinnostaa Sania vallan kovasti ja matonkude lelua kannetaan hienosti. Kaikki kolme kulkevat hienosti yksinään metsässä mukana.
Harrastan myös tätä extreme urheilua käyttämällä kolme pentua sekä Sissyn ja Ninon lenkillä. Tämä onkin aamujen ensimmäinen kokoonpano. Seuraavalla kierroksella mukana Sissy, Nino ja Eppu. Kolmannellla kierroksella on mukan vain Sissy ja Nino ja välistä Sissy yksinään. Päivällä kimppalenkkiä ja illalla pennut yksitellen. Kyllä tämä kuntoilusta käy ja laihtunut olen useamman kilon :)
Kuivaharjoittelua on tehty olemalla auton takakontissa. Edelleen syödään neljästi päivässä. Sisäsiistejä ei ole vielä kukaan, sillä yöllä en jaksa lähteä ulkoilemaan. Univelkaa on muutoinkin aivan tuhottoman paljon.
Pentuprojekti on ollut varsin opettavainen ja mielenkiintoinen kerran elämässä kokemus. Jotta voi tietää miltä tuntuu, tämä täytyy itse kokea ja joo, ei tätä voi edes kuvitella...
Reilut pari viikkoa sitten pennuilla oli terveystarkastastus, jossa ei ilmennyt mitään ihmeellistä. Chrisse ja Anu vierailivat viikonlopun ajan ja suurin urakka olikin pentujen kuvaaminen, joka loppujen lopuksi onnistui ihan hyvin. Niistäkin minulla on vino pino kuvia, mutta tarkoitus on tehdä niistä oma kansio, jossa on pennun ja omistajien kuvat on.
Pentujen kanssa on ulkoiltu paljon, säässä kuin säässä ja eipä näytä nuita sadekeli haittaavan mitenkään.
Pihamaalla on tehty puutarhahommia. Vattupensaat tuli karsittua, mansikan taimnet syötyä ja kovasti viinimarjapensas yrittää juurineen nousta maasta irti.
Penneleistä kolme on jo maailmalla iso tyttö "Ronja" Jokioisilla, iso poika "Ekku" Lappeenrannassa ja "Mantti"-poika "Roni" Kokkolassa.
Pieni poika on saanut nimen "Vinha", syystä että penneliino penneloi todella vauhdikkaasti paikasta toiseen. Sanoisinko hieman kujeileva ja vallaton kaveri. Mutta namilla käy tosi hyvin. Mou on edelleen Mou ja tunnistaa todella hyvin nimensä. Pikku tytöstä tuli sitten piiiiiiiiiiiiiitkien neuvottelujen "Sani", joka on myös oppinut nimensä. Kanidami kiinnostaa Sania vallan kovasti ja matonkude lelua kannetaan hienosti. Kaikki kolme kulkevat hienosti yksinään metsässä mukana.
Harrastan myös tätä extreme urheilua käyttämällä kolme pentua sekä Sissyn ja Ninon lenkillä. Tämä onkin aamujen ensimmäinen kokoonpano. Seuraavalla kierroksella mukana Sissy, Nino ja Eppu. Kolmannellla kierroksella on mukan vain Sissy ja Nino ja välistä Sissy yksinään. Päivällä kimppalenkkiä ja illalla pennut yksitellen. Kyllä tämä kuntoilusta käy ja laihtunut olen useamman kilon :)
Kuivaharjoittelua on tehty olemalla auton takakontissa. Edelleen syödään neljästi päivässä. Sisäsiistejä ei ole vielä kukaan, sillä yöllä en jaksa lähteä ulkoilemaan. Univelkaa on muutoinkin aivan tuhottoman paljon.
Pentuprojekti on ollut varsin opettavainen ja mielenkiintoinen kerran elämässä kokemus. Jotta voi tietää miltä tuntuu, tämä täytyy itse kokea ja joo, ei tätä voi edes kuvitella...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)