Kun kerran koirat on lenkitettävä niin mikäs siinä, vaikka taivaalta tulisi tiskirättejä tai vanhoja mummoja ;)
Ekaks isot oli lenkillä vasisateessa, sitten pienet vuorotellen. Pihamme takana olevalla leikkikentällä oli pari perhepäivähoitajaa lapsineen, joten lenkkimme kulki leikkikentän vierustaa pitkin. Sani oli koko ajan irti. Jäi välistä kuulostelemaan ja katsomaan mitä leikkärillä puuhataan. Mutta mikä parasta tuli joka kerta kun kutsuin sitä. Vielä yksi haaste oli, kun mies sateenvarjon ja rattaiden kanssa tuli vastaan. tosin men väistimme hieman sivuun ja näin taas ihmeteltiin ohi meneviä. Koiruus tuli taas kutsusta luokse. Lopulenkistä annoin matonkudelelun jota Sani aluksi vaan katsoi, sitten se nappasi lelun suuhunsa ja niin antenni pystyssä lelu kuljetettiin kotia saakka. Portilla silittelin koiraa, sanoin kiitos ja tehtiin vaihtokauppa. Sani on mennyt huiman hyppäyksen luoksetuloissa eteen päin. Pihallakin se tulee hippulat vinkuen paikalle ja aina, aina luoksetulosta saa palkkaa.
Sitten vuoroon Mou. Tosin leikkikentän lapset olivat jo poistumasta, mutta arvelin, että mennään Moun kanssa katsomaan niiden perään. Mousta kuitenkin puoli tusinaa teletappia puettuina sadevaatteisiin oli hieman epäilyttävää. Senpä vuoksi hänta olikin mutkalla ja pieni koira yritti kovasti pohtia miten tilanteesta selviäisi pois. Siitä näki selvästi, että se olisi halunnut mennä vauhdilla takaisin kotiin, mutta kehujen ja kannustuksen saattelemana se jatkoi matkaa. Vähän vielä kuitenkin leikkikentän väki kaiversi mieltä. Polulle päästyä Mou oli taas oma itsensä. Se nappasi lelun suuhunssa ja teki aivan yhtä loistavan kantamisharjoituksen kuin siskonsakin :)
Koskapa leikkikentällä on aina samoihin aikoihin porukkaa satoi tai paistoi taidampa hyvödyntää sitä useammin. Nyt pingeröt ovat parkkeeranneet takaportaalle iltapäiväunille. Ovat siinä sen verran sateen suojassa etteivät kastu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti