Maanantaina tehtiin noita perusjuttuja ja käytiin "pitkällä" metsälenkilä. Oisko ajallisesti puolisen tuntia. Sen jälkeen pikkuväki olikin ihan potsplojona. Lenkki kulki osittain polkua ja osittain vanhaa heinittynyttä metsäkoneuraa pitkin.
Tiistaista tulikin sitten vähän niin kuin vahingossa tehoreenipäivä. Aamupäivästä harjoiteltiin hihnassa kulkemista. Se alkaakin sujua ihan mukavasti molemmilla, jos molemmat on hihnassa siitä ei tule mitään, koska emme pääse yksimielisyyteen mihin suuntaan mennään. Kävelytiellä pitkin mentiin ja ohi ajavat autot piti ällistellä. metsään päästyään päästin pennun irti. Tästä alkaakin sitten eri vaiheet pentujen kanssa. Leikkikenttää sivuttiin jälleen ja kentällä tehtiin perusjuttuja pikkaissen. Sani kuunteli leikkarilta kuuluvia ääniä, mutta ei sen suuremmin välittänyt niistä. Matonkudelelu ei Sania oikein kiinnosta pitäisi keksiä, jokin toinen lelu, josta hupia olisi enemmän. Päästiin Sanin ollessa irti leikkipuiston ohi kun kuulin takaani äänen:"Saako sitä silittää?" Ajattelin, ettei meillä ole kokemusta teletapeista joten pistin pennun hihnaan ja mentiin rapsuteltavaksi. Hienosti Sani käyttäytyi ja sai niin silityksiä kuin namejakin. Eikä tuo ollut moksiskaan pienistä, maha kohti taivasti kelli vain. Saa nähdä miten seuraavan kerran päästään irti leikkipuiston ohi... Moun kohdalla porukka oli jo tulossa pois, mutta lastenvaunuja ja yhtä teletappia seurattiin silmäkovana, häntä heiluen ja istuen minun vieressä. Olisi niin kovasti kiinnostanut. Pääasia, että Moukin sai positiivisen kokemuksen teletapeista, vaikkei ne silittänytkään. Mou taasen innostuu matonkudelelusta ja tulee hienosti lelu suussa luokse. Kehuin vain koiraa ja annoin pitää lelun ilman, että oisin sen pois ottanut.
Illalla olikin sitten jälkireenit johon koko musta jengi lähti mukaan. Sanilla ja Moulla oli molemmilla 20 metrin jälki, jossa oli alustan eli maanpinnan vaihteluita. Sanilla oli sammalta ja jäkälää, Moulla hiekkaa ja sammalta. Sani osoitti olevansa jälkikoira isolla J:llä. Koirahan meni tarkasti ja hienosti, kun lopetin sen joutavan päiväisen lässytyksen. Edes kanipallo lopussa ei kiinostanut. Mitähän sitä loppuun keksisi...Mou taas puuskutti kuin pieni höyryveturi. Sitten tuli hölkkääjä joka hieman sotki ajatuksia. Muutamalla muistutuksella jälki ajettiin loppuun asti. Eikä Moukaan ollut kiinnostunut kanidamista. Hienoa oli seurata molempia miten koiran työskentely muuttuu alustan vaihdoksien mukaan.
Olipas aikas hienot fiilikset ajella kotia kohden.
Tänään onkin olllut sitten aikas pljotsi päivä. Vaikka ohjeeksi eilen tulikin, että kannattaisi tehdä jälkeä kuuri luontoisesti. Ajattelin että ei minun pikku mussukat jaksa monena päivänä peräkkäin. Toinen ohje oli tehdä jälki pihalle, jossa on pljon muitakin jälkiä niin omia kuin vieraitakin.
Mutta kuinkas kävikään, illan viilentyessä löysin itseni tamppaamasta pihalla jälkiä. Molempien jälkien pituuden noin kahdeksan metriä. Koskapa nälkä kasvaa syödessä tekaisin molempiin jälkiin yhden kulman. Sani meni taas varmasti ja tarkasti. Tosin liinan kanssa saan olla tarkkana, että se pysyy koko ajan samalla kireydellä. Jos vähän tuli vastusta, koiruus kääntyi katsomaan minua. Kulman suoritti tarkasti. Moulla vastaavasti on jo hieman enemmän vauhtia eikä se syö jokaista namia, jäljellä kuitenkin pysytään. Kulma meni hieman pitkäksi ja kaarrokseksi, mutta suunta kuitenkin löytyi mihin pitää mennä. Huiput pienet! Parasta oli, että saatuaan valjaat päälle molempien nenä meni maahan ;)
Minkä aarteen pienet löytivätkin lenkillä. Molempien nenä vei ja pusikosta löytyi räksä, joka oli henkensä heittänyt sotkeutuessaan mansikkaverkkoon. Moun suusta linnun löysin ja palautus oli suoraan käteen. Pari kertaa mentiin illan aikana paikan ohi mistä lintu löytyi ja joka kerta paikka tutkittiin ja tarkistettiin. Siis isothan eivät tätä tirppaa puskasta noteraaneet ollenkaan.
Loppuviikoksi on luvattu niitä helteitä, joten me taidetaan siirtyä reenaamaan näin auringon laskun aikoihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti