lauantai 16. kesäkuuta 2012

...rauha maassa vai miten se nyt oli...

No niin alkaa olla normitilanne päälle ja Mokkeli on entisellään. Alkoi olla myynti-ilmaoitus lähellä kun aivot olivat valahtaneet jalkoväliin. Eihän se raukka edes nosta jalkaa, eikä sitä kiinnosta narttujen pissit, mutta narttujen tuoksut vetää luppakorvankin korvat kohti taivasta. 

On meillä siivottu ja puunattu ja pyykätty, jotta edes jotakin hajuja olis vähemmän. Tiedä sitten onko siivouksella mitään hyötyä, mutta tulipahan taas siivottua. Lisäksi olen aloittanut tämän loputtoman siivous urakan huone kerrallaan..."pentuhuone" siivottu ja aikaisemmin myös Annin vaatekaappi. Urakkaa riittää koko kesälomaksi, kun en sentään niin innokas ole että kerralla kaiken hujauttaisin.

Aamulla käytiin taas juoksemassa Jamiskalla ja samalla myös herkkuja syömässä. Mäntymaahikkaat ovat niiiiiin hyviä että. Mokkelin mahan kaasut ja rulinat olivat sitä luokkaa että putkiasentajalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Siis tiedossa ei ollut paskomista pitkin huushollia vaan maha piti sellaista aariaa etten ole ihan äsken kuullut.

Koskapa ulkona on niin hirveen kauheesti pieniä ystäviä, teimme humpsuttelua sisällä. Pennuille perusasentojäykistelyjä askelseuraamista ja täyskäännöksiä. Takapään hallintaa. Perusasentoon tulemista Mou takaa kiertäen ja Sani edestä sivulle. Maahan menoja ja paikalla oloja. Niin ja alussa tietysti katsekontaktia niin kuin aina. Sissylle kaukoja ja ison kapulan pitämistä minun edessä suussa. Voih, tämä oli hankalaa, kun beba olisi väkisin pyörähtänyt sivulle. Lisäksi peruuttamista. Väliin rallia eli pujottelua tai jalkojen välissä kulkemista. Pitäisi keksiä jotain mitä voi kokeessakin tehdä, sillä meidän temput eivät ole hillittyjä missään määrin.

Jokin tavoite tässä hommassa pitää olla joten yritän potkia itseäni oikein kunnolla persuuksiin...huomenna luvassa JH-koulutusta, saa nähdä kuka lähtee mukaan sekä agia Sissylle. Verijäljet meinasin vetäistä alkuviikosta ja  juhannuksen kunniaksi on hippahöpöt pennuille, vaikka eihään ne mitään pentuja enää ole...

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän raporttini tähän ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti