keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Progetesti...

Tänään sitten käytiin progetestissä, jonka tulos siis saadaan huomenna iltapäivällä. Sissyhän oli verikokeen oton jälkeen kolmijalkainen koira. Yritti sidejalalla kauhoa kuin parempikin meloja :)

Papakokeen tuloksena oli 6. Lääkäri sanoi, jos se olisi ollut 8 niin, olisi pitänyt samoin nostaa kytkintä. Nyt arveli, että astutusajan kohta olisi 2-3 päivän päästä. Molempien testien tulokset kulkevat käsikädessä. Jännityksellä odotamme siis huomista.

Samalla näytin pientä pattia selästä, joka tulkittiin rasvapatiksi. Suositeltiin harjaamista, jolloin rasvat saattaisivat liueta siitä pois.

Matolääkekuuria varten tuli koiruus myös punnittua painoa oli 26 kiloa. Matolääkkeet menivät kuin koiran kitaan ruuan seassa.

Reissu taisi olla sen verran rankka, ettei Sissy jäänyt edes pihalle aktivoitavaksi. Tosin tehtiin vähä noutoa tiskiharjalla ja puukapulalla sekä ruutua. Lisäksi leikittiin sukkapallolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti