Siis sen suhteen, että yritettäisiin päästä lenkki ilman ojassa uimista. Intiaani nimeltään Hän joka tykkää uida ojassa on tietenkin Mou-mies. Onko tuo sitten ihme kun koiruus ui vesikupissakin, että ojan ohi mentäisiin kuivin varpain. Tosin on tässä hieman kehitystäkin, ihan joka kohdassa ei kuitenkaan tarvitse rypeä. Sani ei ihan joka kerta ole menossa mukaan, joka on tosi hyvä juttu. Mousta on tosi kiva painaa nenä veteen ja puhallella kuplia.
Poimuristakin Mou käy, sillä Sissy-mamman keräilygeenit ovat hyvin peritty. Mustikoita syödään suoraan puskasta. Mansikoita meillä ei enää paljoa ole, koskapa ne ovat menneet parempiin suihin. Vatut alkavat vähitellen kypsyä joten eiköhän se ole seuraava etappi. Kasvimaata en jostain syystä laittanut tänä vuonna...
Hauska sattumus oli jokin aikaa sitten, kun rusakko lähti Sissyn nenän edestä. No Sissy paineli perään, mutta pikku mustat eivät koko elukkaa nähneet. Sitten kun saivat hajun nenuun niin molempien häntä pörhistyi. Koominen näky!
Pikku mustien kanssa ollaan tehty perussettiä elikkäs edessä istumista, sivulla istumista, luoksetuloa, jossa tullaan suoraan eteen istumaan, katsekontaktia, askelseuraamista, vauhdista maahan menoa. Noutoa, kantamista, pitämistä ja luovuttamista: siivellä, kanipallolla, kanidamilla, damilla, puu- ja metallinoutokapulalla. Näyttelyseisomista. Uutuutena ruudun alkeita namialustalla.
Puisen noutokapulan Mou nappasi spontaanisti suuhunsa, mutta metalli hieman syletti. Sitä pidetiinkin vain suussa, minun rapsutellessa koiraa. Sanin kanssa harjoiteltiin moelmpien sekä puisen että metallisen noutokapulan pitämistä. Metalli oli yhtä hyvä kuin puinenkin. Molemmat ovat oppineet, etten heti ole suussa olevaa aarretta pois ottamassa. Moulla on nouto paremmin hanskassa. Sanikin kantaa hienosti damia, kun löydettiin sopivan painoinen dami.
Namialusta idea ei ole vielä kummallekaan oikein auennut. Alustalle jätetään nami ja toisella namilla houkutetaan koira mukaan. Sitten annetaan lupa namin hakuun. Yhdessä juostaan ja tuntuu että tämä yhdessä juokseminen on parasta.
Kumpikaan ei päästä minua kovin kauas vaan hyvin pitävät silmällä missä minä menen. Mou kulkee lähempänä kuin Sani, mutta näinhän se on aina ollut.
Eilen tein tuohon vastapäiseen metsäkaistaleeseen pienille jäljet. Yhdestä froligista saa saksien avulla 11-12 palasta. Molempien jäljet kulkivat sammaleessa ja varvikossa. Kummallakaan ei olllut mitään ongelmaa. Jäljestys kävi entistä tarkemmaksi varvikkoon mentäessä. Mouta joutui jopa jarruttamaan. Sanikaan ei jokaista namia syönyt. Mutta ihanaa molemmilla heiluu hännät töitä tehdessä. Yhdessä vaiheessa jostakin pihasta kuului puhetta, jota Sanin piti muutamalla haukulla kommentoida, mutta sitten jatkoi töitä kuin mitään ei olisi ollut.
Tänä aamuna lenkkeiltiin mustalla porukalla, sillä Nino oli eilisetä niin poikki ettei edes huomannut, että lähdettiin. Oli kuitenkin passissa halkolaatikon päällä, kun tultiin. Viime yönä ei käyty pihalla vaan herättiin vajaan kuuden aikoihin ja ruvettiin nukkumaan tai koirat rupesivat kymmenen korvalla. Ajatuksena oli ottaa kamera mukaan, mutta yllättäen se jäi vain pelkäksi ajatukseksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti